Hugo Lloris loukkaantui Tottenhamin kannalta kriittiseen aikaan: Mestarien liigaa, derbyjä… kakkosveskarin tuntuma täysi arpa
Tottenham Hotspurin maalivahti ja kapteeni Hugo Lloris joutuu sivuun arviolta kuudesta kahdeksaan viikkoon kestäväksi ajaksi polvivamman vuoksi.
Ranskalainen piti nollan valioliigaottelussa Manchester Cityä vastaan viime sunnuntaina, mutta loukkasi juuri tuossa ottelussa polvensa.
Spursilla on edessään jo pelkästään helmikuussa, Llorisin sairausloman ensi viikkoina, jakso jolla se kohtaa AC Milanin Mestarien liigassa, ja pelaa paikallisottelut niin West Hamia kuin Chelseaa vastaan.
Toinenkin Milan-kohtaaminen jäänee Fraser Forsterin torjuttavaksi; Stefano Piolin ryhmä saapuu Lontooseen 8. maaliskuuta.
34-vuotias Forster saapui joukkueeseen viime kesänä vapaalla siirrolla. Hän on pelannut Valioliigaa kaudella vain kerran; Brenftordin kanssa pistejakoon lukemin 2-2 päättyneessä ottelussa.
Tottenham on pääsarjan taulukossa tällä hetkellä sijalla viisi. Se on pelannut ottelun edellään olevia Newcastlea, Man Unitedia ja Man Cityä enemmän. Viiden pinnan päässä alapuolella vaaniva Brighton on pelannut kaksi ottelua valkoisia vähemmän, samoin kuin sarjakärki Arsenal.
Llorisin vamman vaatimasta hoidosta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Leikkaus saattaisi viedä hänet sivuun koko loppukaudeksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpoolin pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta
- Liverpool raivoissaan – seura ryhtyi toimenpiteisiin
- Yllätysvalinta: Helmikuusta asti loukkaantuneena ollut pelaaja maajoukkueen mukaan