Lähde: Kaksi valioliigaseuraa lähestyi tätä Serie A -manageria vuodenvaihteessa
Serie A -seura Torinon päävalmentaja Ivan Juric on saanut tiedusteluja halusta työnantajan vaihtoon Valioliigan suunnalta, kertoo Tuttosport.
Julkaisu kertoo sekä Nottingham Forestin että Southamptonin kyselleen kroatilaisen perään ennen vuoden 2022 loppua.
Forestin Steve Cooper on seuran pelaajaliikennettäkin ajatellen varmasti koko ajan tiennyt olevansa liipasimella, huolimatta siitä että juuri tällä hetkellä sarjapaikan uusiminen näyttääkin varsin valoisalta.
Southampton puolestaan nimitti uudeksi managerikseen Lutonista saapuneen, nyttemmin vahvaan epäsuosioon ajautuneen Nathan Jonesin marraskuussa. Saints roikkuu sarjataulukossa yhä viimeisellä tilalla.
Juric itse ei tietojen mukaan ole kiinnostunut valioliigapestistä, ainakaan mainituissa tapauksissa, vaan on pikemminkin halukas allekirjoittamaan uuden sopimuksen Torinon kanssa.
Entinen keskikenttäpelaaja siirtyi Italiaan jo pelivuosinaan, ja on työskennellyt maassa koko valmennusuransa ajan.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”