Liverpoolin Jürgen Kloppilta selkeä linjaus tulevaisuudestaan
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on vahvistanut, että hän ei aio erota tehtävästään vaikeasta kaudesta huolimatta.
Klopp, 55, nimitettiin Liverpoolin peräsimeen lokakuussa 2015, eikä hän ole debyyttikautensa jälkeen jäänyt kertaakaan Liverpoolin kanssa Valioliigan kärkinelikon ulkopuolelle.
Kuluvalla sesongilla siihen saattaa kuitenkin tulla muutos. Liverpool on 20 ottelun jälkeen sarjassa vasta 10. sijalla, 12 pisteen päässä neljän kärjestä.
Klopp solmi viime vuonna kesään 2026 ulottuvan jatkosopimuksen, mutta huonot tulokset ovat johtaneet spekulaatioihin siitä, jättääkö hän pestinsä ennenaikaisesti. Saksalaisluotsi ei ole kuitenkaan aikeissa lähteä Anfieldilta.
– Ymmärrän, että ihmiset saattavat ajatella niin, mutta minä en ole lähdössä, enkä voisikaan lähteä. Minulla on liian iso vastuu ja haluan selvittää asiat uudestaan, kommentoi Klopp Goalin mukaan.
– Olen sataprosenttisen sitoutunut. Jos me voitamme, koen, että olen osa sitä. Mutta jos häviämme, koen, että olen sataprosenttisesti siitä vastuussa.
– Olen ollut tällainen koko elämäni ajan, joten voitte kuvitella, kuinka isoa vastuuta koen kantavani nyt ja miltä minusta tuntuu.
Tänään, maanantaina, Liverpool isännöi seuraavassa sarjaottelussaan paikallisvastustajaansa Evertonia.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Toppari poistumassa Manchester Citystä kesällä
- Gary Neville: Arsenal voittaa helpommin Valioliigan kuin Mestarien liigan
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Arsenalin lainapelaajalle sataa kritiikkiä Ranskassa: ”Muut pelaajat antavat niin paljon enemmän”
- Pep Guardiola kertoi miksi antoi pelaajilleen monta vapaapäivää: ”Voivat tehdä, mitä ikinä haluavatkaan”
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Chelsea finaaliin – valmentaja antoi erityiskiitokset yhdelle pelaajalle
- Valmentajansa kenkinyt Chelsea eteni FA Cupin finaaliin
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Chelsea finaaliin – valmentaja antoi erityiskiitokset yhdelle pelaajalle
- Everton valittaa kiistanalaisesta tilanteesta tuomarijärjestölle
- Mohamed Salah saattoi jo pelata viimeisen ottelunsa Liverpoolissa
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn
- Näin Mikel Arteta kommentoi Eberechi Ezen ja Kai Havertzin loukkaantumisia
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Manchester City myymässä topparinsa Internazionaleen
- Valmentajansa kenkinyt Chelsea eteni FA Cupin finaaliin
- Roberto De Zerbiltä kehut parjatulle Tottenham-pelaajalle: ”Ansaitsi tämän”