Antonio Conte teki huolestuttavan toteamuksen ennen Tottenhamin Mestarien liiga -paluuta
Antonio Conte on sanonut, että hänen epäjohdonmukaiset Tottenham-pelaajansa kamppailevat joka viikko selviytyäkseen otteluruuhkan tuomista paineista.
Conte – joka myönsi, ettei ole vieläkään ”sataprosenttisessa kunnossa” sappirakon poistamiseksi tehdyn hätäleikkauksen jälkeen – palasi kentän laidalle lauantaina, kun Tottenham kärsi nöyryyttävän 1–4-tappion Leicesterin vieraana.
Spurs, joka kukisti viikkoa aiemmin Manchester Cityn 1–0-lukemin, olisi noussut neljän parhaan joukkoon voittamalla Leicesterin, mutta mureni aikaisen johtomaalinsa jälkeen pahemman kerran.
Puhuessaan ennen tiistain Mestarien liigan neljännesvälieräottelua AC Milania vastaan italialaisluotsi myönsi, että hänen joukkueeltaan puuttuu ”vakautta”, ja sanoi osan ongelmaa olevan hänen joukkueensa taipumus ”romahtaa” joissakin tilanteissa.
– Ei ole helppo tehtävä olla niin keskittynyt. Teemme töitä sen eteen, sillä jatkuvan paineen alla pelaaminen on hyväksi joillekin pelaajille ja huono asia toisille. Joskus pelaajat tuntevat itsensä motivoituneiksi, joskus paine on taas niin suuri, etteivät he pysty suoriutumaan, Conte saneli Evening Standardin mukaan.
– Jonkin aikaa he suoriutuvan hyvin, sitten he romahtavat yhtäkkiä, jos he tuntevat liikaa paineita. Haluamme tehdä pelaajistamme kestävämpiä, mutta tähän vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten meille hyvin tärkeiden pelaajien loukkaantumiset.
Conte puhui lehdistölle San Sirolla, jossa hän luotsasi milanolaisjätti Internazionalen historialliseen Serie A:n mestaruuteen kaksi vuotta sitten. Hänen mukaansa pelaajien on helpompi sietää paineita kotimaassaan Italiassa kuin Englannissa.
– Englanti ei ole kuin Italia, Valioliiga ei ole kuin Serie A. Meillä on erilaiset kulttuurit näissä kahdessa liigassa. Englannissa on paljon vaikeampaa olla keskittynyt ja pysyä keskittyneenä jokaiseen peliin. Italiassa se on helpompaa, Conte jatkoi.
– Italiassa puhut jalkapallosta maanantaista lähtien ja lopetat sunnuntaina. Puhut vain jalkapallosta. Sitten on televisio, jossa puhutaan jalkapallosta ja joka asettaa paljon paineita. Synnytte tällä tavalla ja kasvatte tällä tavalla, näissä paineissa, ja olette tottuneet elämään tällaisessa tilanteessa.
– Englannissa on mielestäni ilmapiiri, jossa tavoite on nauttia jalkapallosta ilman suuria paineita, koska jalkapallo on urheilua. Italiassa jalkapallo ei kuitenkaan ole aina vain urheilua. Se on sota joukkueiden välillä, sota fanien välillä. Luulen, että tämä tekee tärkeimmän eron mitä paineisiin tulee.
Tottenham ja AC Milan ottavat yhteen tänään tiistaina kello 22.00 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa C Moren kanavilta ja suoratoistopalvelusta.
LEU MYÖS!
- Karmea ilta Newcastlelta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Karmea ilta Newcastlelta
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä