Thierry Henryltä suorat sanat Liverpoolille: ”Jotkut pelaajat eivät ole enää sillä tasolla, mitä vaaditaan Liverpoolissa pelaamiseen”
Liverpool koki tiistai-iltana melkoisen selkäsaunan hävittyään Anfieldilla Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa Real Madridille tylysti 2-5.
Ruman tappion myötä Liverpoolin urakka Mestarien liigan pudotuspeleissä jää hyvin todennäköisesti vain kahden ottelun mittaiseksi.
Liverpoolin tilannetta ei auta se, että se on vasta kahdeksantena Valioliigassa ja lisäksi pudonnut FA Cupista. Kausi on ollut siten valtava pettymys.
CBS Sportsilla Mestarien liigan otteluita analysoiva Thierry Henry otti kantaa Jürgen Kloppin miehistön peliesitykseen. Henryn mielestä Kloppin ei ole lähdettävä, mutta jonkun on muututtava. Henryn mukaan yksi aikakausi on nyt päättynyt.
– He päästivät liikaa maaleja jo Brentfordia, Wolverhamptonia ja Brightonia vastaan. Ja sitten tällaisessa ottelussa Real Madridin kaltaista joukkuetta vastaan. Näin heikon joukkueen. Miksi? He johtivat ottelua 2-0, ja se on juuri sellainen alku, jonka haluat Anfieldilla Real Madridia vastaan, mutta he eivät edes kyenneet pitämään siitä tuloksesta kiinni.
– Näin heikon joukkueen, ja joidenkin asioiden on muututtava. En usko, että Kloppin pitäisi lähteä, mutta jotkut pelaajat eivät ole enää sillä tasolla, mitä vaaditaan Liverpoolissa pelaamiseen. Se tapahtuu parhaillekin. Myös minulle. Tämä on yhden aikakauden loppu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty