Näin Eddie Howe ja seuratoveri pelastivat Newcastle-pelaajan uran – ”Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen”
Sean Longstaff kehuu Eddie Howen pelastaneen keskikenttäpelaajan uran Newcastlessa.
Longstaff, 25, pelaa viikonloppuna uransa suurimman ottelun, kun Newcastle taistelee sunnuntaina Manchester Unitedia vastaan Carabao Cupin voitosta.
Longstaffin rooli Newcastlessa kasvoi takaisin suuremmaksi Howen saavuttua marraskuussa 2021 seuran manageriksi. Englantilainen on esiintynyt tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 30 ottelussa.
– Hän on ihminen, jolle tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Hän pelasti urani Newcastlessa, Longstaff kertoi Independentille.
– Meillä on hyvä suhde ja luotan häneen. Toivottavasti hän alkaa luottamaan esityksiini yhä enemmän. Olen pelannut melko paljon jo.
– Me kävimme keskusteluja sopimukseni selvittämisestä. Hän sanoi asioita, joita minä en itsekään voinut uskoa. Onneksi hän uskoi minuun ja moni niistä asioista kävi toteen.
Longstaff nosti esille myös joukkuetoverinsa Matt Ritchien toisena tärkeänä tukijanaan. Ritchie neuvoi huomasi hänen henkisen pahoinvointinsa ja neuvoi ottamaan yhteyttä psykologiin.
– Olin harjoituksissa aivan onneton ja minun läsnäoloni ei ollut joukkueelle mukavaa. Ritchie huomasi sen.
– Jotkut ihmiset ajavat sinua syrjään, mutta hän veti minut lähellensä ja sanoi: ”Longy sinun täytyy selvittää tämä.” Hän laittoi minulle viestiä ja neuvoi soittamaan tälle kaverille.
– Nyt kaksi- ja puoli vuotta myöhemmin, jos hän ei olisi saanut minua takaisin oikealle radalle, en pelaisi enää Newcastlessa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin