Jürgen Klopp: Liverpool tarvitsee muutoksia – ”Meidän on tehtävä jotain kesällä”
Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin mielestä on selvää, että seuran on ”tehtävä jotain” ensi kesänä.
Kloppin suojatit on totuttu näkemään viime vuosina Valioliigan mestaruustaistossa, mutta kirjoitushetkellä Liverpool on sarjassa vasta kahdeksantena, kun hieman yli puolet kaudesta on pelattu.
– Tiedämme, että meidän on parannettava ja muutettava asioita, ja niin teemme, sanoi Klopp BBC:n mukaan.
– Emme voi tehdä sitä nyt, mutta on jo selvää, että meidän on tehtävä jotain kesällä. Toistaiseksi meidän on vain käytävä tämä läpi ja taisteltava.
Kloppin mukaan yksi syistä, miksi hän jatkoi sopimustaan kesään 2026 saakka oli se, että hän tiesi Liverpoolin muutosvaiheen olevan edessä. Monella pelaajalla on päättymässä sopimus tähän kauteen ja monet ovat esiintyneet alavireisesti, joten pelaajakauppoja lienee luvassa.
– Seuraa johdetaan siten, että rahaa ei heitellä ympäriinsä. Siirtojemme on onnistuttava aina. Se tekee siitä todella hankalaa, kommentoi Klopp.
– Emme voi tehdä neljää siirtoa ennen kuin tiedämme, kuka lähtee seurasta ja niin edelleen. Viime kausi ei sopinut isojen muutosten tekemiseen.
– Jos tässä seurassa haluaa tehdä muutoksia, emme voi vain hankkia pelaajia ja tajuta myöhemmin, että kukaan ei haluakaan lähteä. Se ei toimi niin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”