Newcastle haluaa Arsenalin puolustajan – peliaika vähissä, hinta korkealla
Newcastle on kiinnostunut Arsenalin laitapuolustajasta Kieran Tierneystä, kertoo Telegraph.
Uusi vasen laitapakki on yksi Newcastlen päätavoitteista ensi kesän siirtoikkunassa. Tällä kaudella tonttia on hoitanut enimmäkseen Dan Burn, joka on totuttu näkemään aiemmin urallaan topparina.
Tierney, 25, on jäänyt Arsenalissa vähälle peliajalle Oleksandr Zintšenkon saavuttua seuraan viime kesänä, mutta Tykkimiesten odotetaan haluavan hänestä eri lehtitietojen mukaan reilut 30 miljoonaa puntaa (noin 34 miljoonaa euroa)
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Hintapyyntöä selittää se, että Skotlannin maajoukkuepakin ja Arsenalin sopimusta on tämän kauden jälkeen jäljellä vielä kolme vuotta.
Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe on pitänyt Tierneyä silmällä jo pitkään. Pelaajan tulevaisuus riippunee osittain siitä, missä Arsenalin toinen vasen laitapuolustaja Nuno Tavares pelaa ensi kaudella.
Tavares, 23, on parhaillaan lainalla ranskalaisessa Marseillessa, eikä hänen diilinsä sisällä osto-optiota. Hänen tulevaisuutensa Arsenalin kanssa on kuitenkin vielä kysymys.
Portugalilaispuolustaja siirtyi Arsenaliin toissa vuonna Benficasta kahdeksalla miljoonalla eurolla, mutta Tavaresin debyyttikausi Valioliigassa ei tehnyt suurta vaikutusta.
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
