Arsenal saamassa kaivatun vahvistuksen loppukaudeksi – Arteta: ”Antaa juuri sellaisen buustin, jota joukkue tarvitsee”
Gabriel Jesus loukkasi polvensa joulukuun alussa Brasilian ja Kamerunin välisessä MM-kisaottelussa. Jesus joutui polvileikkaukseen ja on ollut siitä lähtien sivussa pelikentiltä.
Hyökkääjä palasi aiemmin tällä viikolla Arsenalin harjoituksiin.
Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta otti lehdistötilaisuudessa kantaa siihen, milloin brasilialaishyökkääjä palaa pelikentille.
Valioliigaa johtava Arsenal on tullut hyvin toimeen ilman Jesusia, mutta tehokkaan syyskauden pelannut hyökkääjä tuo joukkueeseen tarvittavaa tulivoimaa kauden viimeiselle kolmannekselle.
– Yritämme olla painostamatta häntä palaamaan nopeasti. Yritämme tehdä selvän arvion siitä, mitä Jesus tarvitsee ja milloin hän tuntee olonsa mukavaksi. Jesus antaa joukkueelle juuri sellaisen buustin, jota tarvitsemme seuraavina viikkoina. Kaikki on sujunut hyvin.
Arteta muistuttaa, että huippukuntoon pääseminen niin henkisesti kuin fyysisesti ottaa oman aikansa.
– Jesus tarvitsee aikaa saadakseen itseluottamuksen ja fyysisen kuntonsa tarvittavalle tasolle voidakseen kilpailla vapautuneesti. Ja sitten kun se on saavutettu, laitamme hänet kentälle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty