Arsenalilla synkkä ilta – putosi Eurooppa-liigasta ja menetti kaksi puolustajaa sairastuvalle
Arsenal kohtasi Sportingin Eurooppa-liigan neljännesvälierien jälkimmäisessä osassa Lontoossa. Sporting voitti otteluparin lopulta rangaistuspotkukilpailussa ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon.
Lissabonissa pelattu avausosa päättyi 2-2 -tasapeliin, joten jatkopaikka oli vielä täysin auki toiseen osaan mennessä.
Granit Xhaka vei Arsenalin johtoon 19. minuutilla. Arsenal koki avausjaksolla melkoista epäonnea, sillä Takehiro Tomiyasu ja William Saliba joutuivat jättämään kentän loukkaantumisten takia.
Sporting nousi tasoihin tunnin kohdalla. Pedro Gonçalves laukoi pallon upeasti keskikentältä yli Arsenal-vahti Aaron Ramsdalen ja nosti vieraat mukaan ottelupariin.
Vauhdikas ottelu eteni lopulta jatko-otteluun. Jatko-ottelukaan ei tuonut ratkaisua, joten ottelu venyi aina rangaistuspotkukilpailuun asti. Rangaistuspotkukilpailussa nähtiin vain yksi epäonnistunut yritys. Sporting-vahti Antonio Adán nappasi kiinni Gabriel Martinellin yrityksen.
Sporting selvitti tiensä Eurooppa-liigan puolivälieriin ja pudotti Arsenalin, joka keskittyy loppukauden ajan Valioliigan mestaruustaisteluun.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Man City -tähdelle pitkä jatkosopimus
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Athletic: Man Cityn tähtipelaaja lähellä siirtoa Saudi-Arabiaan
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Enzo Maresca paljasti – tästä syystä Erling Haaland ei voi olla Man Cityn kapteeni
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Athletic: Man Cityn tähtipelaaja lähellä siirtoa Saudi-Arabiaan
- Valioliigaseura kieltäytyi rangaistuspotkuista harjoitusottelussa – marssi pois kentältä
- Arsenal sai ison tarjouksen tähtipelaajastaan