Newcastlessa on tehty melkoista nuorennusleikkausta. Joukkue on heikentynyt viime vuosina eikä pelaa kärkisijoista.

Viime kausi

Edelliskauteen nähden pudotusta tuli yhteensä 17 pisteen verran ja kuusi liigavoittoa vähemmän. Kausi oli pettymys, kun siitä iso osa meni jopa putoamista vastaan taistellessa.

Osasyy tähän oli toki se, että kolmas putoaja West Ham lähti sarjasta jopa 39 pisteen potilla, joten putoamispeikosta huolimatta Newcastle oli yhtä kaukana suorista Mestarien liigan paikoista kuin Mestaruussarjasta.

Silti odotuksia oli paljon enemmän kuin keskikastiin jämähtäminen. Euromenestys olisi helpottanut, kun Newcastle pääsi Mestarien liigaan, mutta sieltä tuli ruma turpasauna. Barcelona rökitti Harakat yhteismaalein 8–3 pudotuspelikierroksella.

Alexander Isak lähti viime kesän siirtoikkunassa jättisiirrolla Liverpooliin, ja hänen lähtöään paikattiin Yoane Wissalla ja Nick Woltemadella. Wissa oli ison osan kaudesta sivussa, ja saksalaishujopista saatiin tehoja irti vain syyssesongilla ennen hiljaista kevätkautta.

Eddie Howen paikka päävalmentajana oli vielä viime kauteen lähdettäessä turvattu, mutta hän joutui kauden jälkeen johtoportaan tentattavaksi. Saudiomistajat saapuivat itse kuulemaan, millaisia suunnitelmia Howella on siirtoikkunaan ja ensi kaudelle.

Kaikki kieli siitä, että valmentaja operoi pettymyksellisen kauden jälkeen tuli hännän alla. Lopulta Howe astui syrjään heinäkuussa. Näkemykset seuran suunnasta olivat yksinkertaisesti liian eriävät.

Sekä FA Cupissa että Liigacupissa Newcastlelle tuli lähtö Manchester Cityä vastaan. Pärjääminen näissä kisoissa olisi voinut kirkastaa kautta hieman, mutta arpaonni oli kyllä huono. Newcastle ei rehellisyyden nimissä lähtenyt ottelupareihinsa suosikkina Cityä vastaan eikä UCL-kentillä Barcelonaa vastaan.

Pelaajasiirrot

Newcastlen siirtoikkuna on ollut sanalla sanoen karmea. Rahaa on kyllä tullut kassaan enemmän kuin paljon, mutta pelillisesti joukkue on heikentynyt rajusti. Voidaan suorastaan puhua kokonaisvaltaisesta nuorennusleikkauksesta.

Lähteneet

Sandro Tonali, Newcastle -> Tottenham, 108 miljoonaa euroa

Onhan Tonali hyvä, mutta tällä summalla italialainen kannatti ilman muuta myydä. Tottenham saattaa todeta vuoden päästä maksaneensa roimasti ylihintaa keskikenttämiehestä. Hämmästyttävää kyllä, Newcastle myi pelaajan voitolla eteenpäin, vaikka osti Tonalin itse 70 miljoonalla eurolla AC Milanista.

Bruno Guimarães, Newcastle -> Arsenal, 87,5 miljoonaa euroa

Jos Tonalin menetys tuntuu, niin näin on myös brasilialaisen kohdalla. Keskikenttämies oli erittäin monikäyttöinen pelaaja, jonka monipuolisuuden ansiosta Newcastle pystyi muovautumaan erilaisiin systeemeihin tilanteen vaatiessa. Guimarãesin kohdalla on sanottu, että tämä oli siirto, jota Newcastle ei olisi halunnut tehdä. Pelaaja kuitenkin halusi lähteä, joten ehkä parempi näin. Joukkue joka tapauksessa heikentyy merkittävästi.

Anthony Gordon, Newcastle -> Barcelona, 80 miljoonaa euroa

Ja vielä yksi iso takaisku siirtomarkkinoilla. Gordonin menetys kirpaisee, mutta siirtokorvaus on iso. Oli vaikean viime kauden keskellä yksi onnistujista, ja kesällä tuli MM-pronssia. Gordon esitti vakuuttavia otteita Englannin paidassa ja iski maalin välierässä. Valioliigassa tehoja tuli kuitenkin vain vähän (kuusi osumaa) verrattuna esimerkiksi Mestarien liigaan (kymmenen maalia).

Matt Targett, Newcastle -> Hull, ilmaissiirto

Kokenut vasen pakki pelasi viime kauden lainalla Middlesbrough’ssa. Sai isosti vastuuta ja siirtyi nyt vapaana agenttina sarjanousija Hullin riveihin.

Kieran Trippier, Newcastle -> Wolves, ilmaissiirto

Vastuu on pikkuhiljaa vähentynyt, mutta edelleen 35-vuotiaana Trippier oli Newcastlessa avauksen mies. Jättää aukon sekä kentälle että koppiin. Samalla Newcastle heikentyy myös erikoistilanteissa.

Joe White, Newcastle -> Crewe Alexandra, siirtosumma ei tiedossa

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on Newcastlen kasvatti. Ei ollut annettavaa tällä tasolla ja siirtyi Kakkosliigaan.

Alex Murphy, Newcastle -> Kaiserslautern, laina

22-vuotias vasen pakki hankittiin Newcastlen organisaatioon neljä vuotta sitten. On pelannut edustusjoukkueessan yhteensä kahdeksan kertaa. Viettää tämän kauden lainalla Saksassa.

Harrison Ashby, Newcastle -> Luton, laina

Pari vuotta Murphya vanhempi oikea pakki. Tämä kausi menee lainalla Ykkösliigassa. Paljon saa tapahtua, että Ashbysta olisi joskus iloa Newcastlelle.

Emil Krafth, Newcastle -> ilman seuraa

Kokenut ruotsalainen pelasi Newcastlessa seitsemän kautta ja 106 ottelua. Viime kausi meni täysin pipariksi polvivamman vuoksi. Sopimusta ei jatkettu.

John Ruddy, Newcastle -> ilman seuraa

Ringinleventäjä parin viime kauden ajan. 39-vuotiaan maalivahdin sopimus päättyi.

Aaron Ramsdale, Newcastle -> Southampton, laina päättyi

Nopeasti on Ramsdalen tähti laskenut. Vain viisi vuotta sitten siirtyi 28 miljoonan euron kaupassa Arsenaliin. Viime kaudeksi Newcastle lainasi maalivahdin Southamptonista. Toimi kakkosvahtina ja palasi lainan jälkeen takaisin Sotoniin.

Saapuneet

Bazoumana Touré, Hoffenheim -> Newcastle, 50 miljoonaa euroa

Tässä pitäisi olla Anthony Gordonin korvaaja vasemmalle laidalle hyökkäykseen. Ei mikään ihan helppo nakki. Norsunluurannikon maajoukkueessa yhdeksän peliä tilillä. On nyt parikymppinen pelaaja, siirtyi Saksan Bundesliigaan Allsvenskanista. Saksassa pariin kauteen 43 peliä, joissa viisi maalia ja 15 syöttöä.

Aladji Bamba, Monaco -> Newcastle, 35,5 miljoonaa euroa

Puolustava keskikenttäpelaaja on Ranskan nuorten maajoukkuemiehiä. Parikymppisen pelimiehen toivotaan tasapainottavan joukkuetta, joka on haavoittuvainen vastaiskuissa. Onnistuessaan Bamba tukee puolustuslinjaa ja saa Newcastlen peliin niin paljon balanssia, että tässä on jopa ryhmän tärkein hankinta.

Lukáš Horníček, Braga -> Newcastle, 30,6 miljoonaa euroa

Tšekin MM-kisajoukkueessa varavahtina ollut maalivahti siirtyi seuraan pian sen jälkeen, kun Matthias Jaisslen kerrottiin tulevan Howen tilalle päävalmentajaksi. Horníček on 24-vuotias maalivahti, joka saanee jo tällä kaudella peliaikaa, kenties nousee tällä kaudella jo ykköseksi. Muodostaa tulevaisuudessa tandemin Ewen Jaouenin kanssa.

Sean Steur, Ajax -> Newcastle, 23,5 miljoonaa euroa

Vasta 18-vuotias keskikentän keskustan lupaus, joka murtautui Ajaxin edustusmiehistöön viime kaudella. Otti Amsterdamissa kevätkaudella avauksen paikan itselleen. Hollannin juniorimaajoukkueissa pelejä, mutta aikuisten tasolla vielä aika katsomaton kortti.

Ewen Jaouen, Reims -> Newcastle, 21,6 miljoonaa euroa

Ranskan nuorten maajoukkueissa joitain pelejä vyölleen saanut maalivahti, jolla on kokemusta Ranskan kakkostasolta. Pidemmän aikavälin projekti, sillä 20-vuotiaasta torjujasta odotetaan mahdollisesti Newcastlen seuraavaa ykkösvahtia, kun kokeneen Nick Popen sopimusta on enää vuosi jäljellä.

Aidan Harris, Newcastle U21 -> Newcastle

19-vuotias maalivahti. Lähtenee lainalle muualle.

Leo Shahar, Newcastle U21 -> Newcastle

19-vuotias oikea pakki, joka kuuluu Englannin U19-maajoukkueeseen. Debytoi viime kaudella edustusjoukkueessa. Nyt Kieran Trippier on poistunut ja Tino Livramento on lasaretissa, joten Shahar voi saada vastuuta.

  • Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Matthias Jaissle
Matthias Jaisle. Kuva: AOP

Howe olisi ollut nyt kovan paineen alaisena, jos hän olisi jatkanut tehtävässään. Päävalmentaja olisi voinut lähteä vaihtoon nopeasti kesken kauden, mutta nyt uusi luotsi Matthias Jaissle saanee aikaa oman filosofiansa iskostamiseen, joten ainakin alkusesongista voi odottaa tunnelmaltaan seesteisempää.

Mitään jättimäistä myllerrystä Howen pelitapoihin verrattuna tuskin on tulossa ainakaan alkuun. Jaissle on saanut ”Red Bull -koulutuksen”, joka tarkoittaa yleensä aggressiivista prässiä, tempofutista, hanakkuutta pallonriistoihin ja proaktiivista peliä, joka pakottaa vastustajaa reagoimaan nopeassa ajassa.

Myös Howen Newcastlelle ominaista oli korkea prässi, aktiivinen pyrkiminen riistoihin ylhäällä ja ajoittain jopa aggressiivinen juokseminen. Uppiniskaisuus näin vaativan pelitavan toteuttamiseen keräsikin kannattajilta viime kauden edetessä kritiikkiä, joten on mielenkiintoista nähdä, millaisia säätöjä Jaissle systeemiin tekee.

Kritiikille oli viime kaudella syytä, sillä kun Newcastle pääsi Mestarien liigaan, näkyi pelitavan kuormittavuus ajoittain karulla tavalla. Howe olisi tarvinnut laajaa rinkiä aktiivisen pelitapansa maksimaaliseen toteuttamiseen, mutta kiireinen pelikalenteri väsytti joukkuetta.

Alkavalla kaudella europelikiireet eivät ole ”taakkana”, joten Howen tavoin Jaisslen vahvaa fysiikkaa vaativa pelitapa voi olla tehokkaampi, jos Newcastle pääsee peleihinsä vastustajiaan raikkaampana.

Silti laajan ringin ja kuorman jakamisen takia Newcastlelle olisi tärkeää onnistua hankinnoissaan, mutta joukkue jäi kesän siirtoikkunan alkupuolella paitsi niistä pelaajista, jotka seurajohto kipeimmin olisi halunnut. Howe taisi myös itse tehdä tästä omat johtopäätöksensä siirtyessään sivuun.

Toisin sanoen Jaisslella ei ole helppo työ löytää nopeassa ajassa itselleen sopivinta kokoonpanoa ja omia luottomiehiään. Kaikkein ideaaleimman formaation ja ihanteellisen avauskokoonpanon löytämisessä voi mennä aikaa, kun Jaissle saapui seuraan vain kuukautta ennen uutta kautta.

Pitääkö Jaisslen siis aloittaa pragmaattisemmin, vaikka hinkuja oman pelaajiston juoksuttamiseen olisikin?

Korkea prässi ja nopeiden riistojen tavoittelu asetti Howen alaisuudessa puolustuslinjan alttiiksi vaikeuksille. Newcastlea vastaan iskettiin viime kaudella nopeilla vastahyökkäyksillä, ja tilastot osoittivatkin, että pallonmenetyksen jälkeen vastustajat syöttelivät itsensä nopeiten hyökkäysalueelle ja boksiin yleensä juuri Newcastlea vastaan.

Voi olla, että Jaisslekin joutuu tämän huomaamaan nopeasti, ellei hän aloita kautta varovaisemmin.

Pitkät topparit Dan Burn (201 senttiä) ja Malick Thiaw (194 senttiä) ovat vahvoja pääpalloissa, joten keskityksillä Newcastlea on hankala horjuttaa. Lisäksi maalivahti Pope (191 senttiä) on hyvä poimimaan palloja ilmasta.

Hyökkäyspäässä Newcastlelta puuttui kyky pyrähtää puolustuksen selustaan, kun Isak lähti kärjestä. Pitkä Woltemade on enemmän kohdepelaaja ja erilainen pelaajatyyppi kuin Isak.

Joukkueen tavoitteeksi jäikin murtautua hyökkäysalueelle lähinnä laitojen kautta, ja Howen harakkaparvi joutui monesti hakemaan maaleja huonommilta sektoreilta. Välillä se onnistui siinä esimerkiksi Bruno Guimarãesin tai Gordonin henkilökohtaisen taidon kautta, mutta pelitapa ei tukenut täysin pelaajatyyppejä.

Nyt uusien miesten on astuttava mainittujen tähtipelaajien saappaisiin, kun nämä lähtivät toisaalle. Kaikki on arvoituksellista uuteen kauteen lähdettässä. Se voi toisaalta olla myös Jaisslen Newcastlelle etu, kun kukaan ei tiedä, mitä Harakoilta sopii odottaa.

Seuraa heitä

Nopea siirtymä

Mitä Jaissle ensi töikseen tekee Newcastlessa? Aikaa ei ole todellakaan paljon. Howen lähtö ja uuden päävalmentajan sisääntulo ovat asioita, jotka näkyvät melko varmasti heti alkukaudella.

On kiintoisaa, nouseeko Jaissle kannattajien suosioon. Fanien tunnelmat eivät ole korkeimmillaan, kun kesän siirtoikkuna on mennyt harakkakannattajien toiveiden vastaisesti. Tähtipelaajia on lähtenyt ja valmentaja on kovassa paikassa.

Ja miten Jaissle reagoi, jos alkukausi on vaikea? Tinkiikö luotsi omista periaatteistaan ja löytääkö hän toimivat metodit?

Uuden valmentajan tullessa edellytyksiä on myös hurmokseen. Viime kausi päättyi nihkeissä tunnelmissa, joten Newcastle pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä uusin pelaajin ja valmentajin. Pari kovaa tulosta alkuun voi saada hengen päälle.

Maalivahdit

Popen sopimus loppuu vuoden kuluttua ja hänet saatetaan kaupata vielä tänä kesänä muualle. Horníček ja Jaouen ovat uusia saapujia, ja seura maksoi kummastakin sen verran, että molemmilla on odotuksia peliajasta.

Mitään James Traffordin kaltaista tilannetta tuskin on käsillä viitaten siihen, että Manchester City hankki Gianluigi Donnarumman ja Trafford jäi yllätyksekseen kakkosviulun soittajaksi. Uudet veskarit ovat pienemmän profiilin nimiä, mutta molemmilla on näyttöhaluja.

Tähän lisättäköön se, että jos ja kun Newcastle on heikentynyt isojen lähtijöiden myötä ja peli ei pian ota toimiakseen, on maalivahdeilla iso rooli. Kaudesta voi tulla hikinen, ja tällöin torjujien urotöitä tarvitaan.

Kuka tekee maalit?

Isakin lähdön jälkeen tätä on kysytty Newcastlessa, ja voi hyvin olla, että kysytään paljon myös syyskaudella.

Pätäkkää ei saudijohdolta puutu, joten jos verkko ei heilu hyökkäyspäässä, tammikuun siirtoikkuna on seuraava ajankohta hankinnoille.

Tällöin Jaissle on ollut seurassa puoli vuotta ja pystyy jo vaikuttamaan enemmän pelaajapolitiikkaan. Ehkä tammikuussa porukkaan hankitaan myös uusi kärkimies, jos nykyisillä ei homma toimi.

Voi tietysti myös olla, että Jaissle saa revittyä nykynipusta tehoja irti enemmän kuin Howe. Ainakaan toistaiseksi maalipörssin voittajaa ei kuitenkaan kannattane veikkailla Newcastlen riveistä, mutta mistä sitä tietää.

Joukkue

Maalivahdit

Voi hyvin olla, että Nick Pope lähtee vielä tässä ikkunassa. Maalivahtiosastolle on hankittu tänä kesänä kaksi uutta kaveria, Horníček ja Jaouen, joihin nojataan jatkossa. Heistä Horníček on saanut hyvin vastuuta harjoituskaudella. Aidan Harris lähtenee lainalle ja Mark Gillespie kerää tötsiä treeneissä.

Puolustus

Osasto on heikentynyt. Saksalais-suomalainen Malick Thiaw on noussut ykköstoppariksi ja hänen rinnalleen asetellaan Sven Botman. 34-vuotiaat Dan Burn ja Fabian Schär tuuraavat tarvittaessa.

Oikealta ykkövaihtoehto Trippier on poissa ja Livramento loukkaantuneena sivussa. Livramento on ykkösvaihtoehto jahka kuntoutuu. Siihen asti minuuteista taistelevat normaalisti keskikentällä operoiva Lewis Miley ja oma kasvatti Leo Shahar.

Vasemmalla puolella ykkösvalinta on Lewis Hall. Burn voi tuurata.

Keskikenttä

Tämä osasto on mennyt kesän aikana ihan uusiksi. Paikattava aukko on valtava. Joelinton, Jacob Ramsey ja Lewis Miley yrittävät parhaansa mukaan parsia kokoon Sandro Tonalin ja Bruno Guimarãesin jättämää aukkoa keskikentän ytimessä.

Uusi hankinta Aladji Bamba saanee paljon vastuuta keskikentän pohjalla. Uusi hankinta Sean Steur ja Joe Willock tuuraavat. Willock saatetaan myös myydä pois.

Hyökkäys

Piikissä Nick Woltemade on ykkösvaihtoehto. Kovaa vauhtia floppileimaa saava Yoane Wissa ja nuori William Osula antavat taustatukea.

Vasemmalla laidalla peliminuuteista taistelevat kesähankinta Bazoumana Touré ja Harvey Barnes. Oikealla peliaikakilpailu käydään Anthony Elangan ja Jacob Murphyn välillä. Mikäli siirrytään muotoon 4-3-1-2 tai 4-1-2-1-2, on mielenkiintoista nähdä, miten kokoonpanon laitahyökkääjiä sijoitellaan.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 13

Ei millään vakuuta. Newcastle yritti tulla uudessa omistuksessa karmit kaulassa sisään – vain huomatakseen ettei se kyennytkään sääntöjen puitteissa käyttämään rahaa.

Kun ei rahaa ole pystytty halutulla tavalla käyttämään, Newcastle ei ole kyennyt vakiinnuttamaan paikkaansa kärkiseurojen joukossa. Se taas on johtanut hiljalleen hiipumiseen. Pelaajat eivät enää olekaan halunneet jäädä ja Newcastle on ajautunut myyjäseuraksi.

Nyt Newcastle on jo parin vuoden ajan heikentynyt. Lopulta pelilauta on heitetty kokonaan nurkkaan ja seurassa on tehty rajulla kädellä nuorennusleikkausta. Samaan syssyyn vielä valmentajakin on vaihtunut – suurelta osin juuri tuosta syystä.

Newcastlella on edelleen käytössään laatupelaajia. Joukkue on sen verran hyvä, ettei sitä uhkaa putoaminen, mutta toisaalta myös kärkisijat ovat kaukana horisontissa.

Näytä Newcastlen otteluohjelma

Väinö Helenius, Jaakko Perttilä

LUE MYÖS: