”En ymmärrä miksi minusta maksettiin niin paljon” – 80 miljoonan euron Chelsea-pelaaja kummasteli siirtosummaansa
Chelsea hankki Kai Havertzin Bayer Leverkusenista 80 miljoonalla eurolla syyskuussa 2020.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja pelaa kolmatta kauttaan Chelseassa. Havertz ei ole ainakaan toistaiseksi onnistunut vastaamaan suuriin odotuksiin, vaikka tekikin voittomaalin Mestarien liigan finaalissa keväällä 2021.
Chelsean päävalmentajaksi syyskuussa saapunut Graham Potter on peluuttanut Havertzia kärjessä kuluvalla kaudella. Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on Havertz viimeistellyt tällä kaudella yhteensä yhdeksän maalia.
The Guardian haastatteli Havertzia, joka otti kantaa muun muassa hänestä maksettuun siirtosummaan ja siihen, miten paljon se on tuonut pelaajalle paineita.
– En ymmärrä, miksi minusta maksettiin niin paljon rahaa, mutta jalkapallossa tuollaiset summat ovat normaaleja. Se tuo mukanaan painetta, koska ihmiset olettivat minun olevan kuin uusi Leo Messi, vaikka olin vasta 20-21-vuotias. Ihmiset näkevät hintalapun ja sinun on pelattava hyvin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Tunnet sen paineen. Ensimmäiset kuukaudet eivät sujuneet hyvin.
Chelsean joukkue on muuttunut merkittävästi. Chelsean nettokulutus siirtomarkkinoilla viimeisen vajaan vuoden aikana on peräti 540 miljoonaa euroa. Uusia pelaajia on tullut sisään ovista ja ikkunoista.
– Meillä on uusi joukkue ja uusi valmentaja. Pukukoppimme on täysin uusi, ja se sisältää useita persoonallisuuksia. Siihen on sopeuduttava.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä