West Ham ja Crystal Palace ovat kiinnostuneita Barcelonan puolustajasta
West Ham ja Crystal Palace ovat kiinnostuneita Barcelonan laitapuolustajasta Sergiño Destistä, kertoo Diario Sport.
Dest, 22, pelaa parhaillaan lainalla AC Milanissa, jolla on diilissä osto-optio mukana, mutta Italian suurseuran ei odoteta käytttävän sitä. Hän on saanut Milanissa alle 700 minuuttia peliaikaa ja aloittanut useimmat otteluistaan penkillä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Yhdysvaltain A-maajoukkuepelaaja on näin ollen palaamassa kauden jälkeen Barcelonaan, mutta hänelle ei ole käyttöä myöskään Katalonian suurseurassa, joka suunnittelee tyhjennysmyyntiä kesälle.
Destille on yhä kysyntää, vaikka hänen pari viime vuottaan eivät ole olleet parhaasta päästä. Pelaajan suuri potentiaali oli nähtävillä Ajaxissa, jota edustaessaan hänen perässään oli myös Bayern München. Barcelona veti kuitenkin pidemmän korren ja hankki Destin vuonna 2020.
Diario Sportin mukaan Barcelona haluaa Destistä noin 12 miljoonaa euroa. West Hamin ja Crystal Palacen lisäksi hänestä on kiinnostunut myös Union Berlin.
LUE MYÖS:
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
