Manchester Unitedilla painajaismainen ilta Eurooppa-liigassa

Manchester United hävisi torstaina Sevillan vieraana 0-3 ja kärsi siten Eurooppa-liigan puolivälierissä tappion yhteismaalein 2-5.
Sevilla siirtyi johtoon jo kahdeksannella minuutilla, kun United töppäili omassa päädyssään. Maalivahti David de Gea syötti pallon Harry Maguirelle, joka menetti pallon ahnaan prässin keskellä ja Youssef En-Nesyri latasi pelivälineen verkkoon.
Kotijoukkue heilutti Lucas Ocamposin johdolla verkkoa myös 40. minuutilla, mutta osuma hylättiin, koska maalin syöttänyt Marcos Acuña oli ollut paitsiossa.
Toista puoliaikaa oli takana vajaat kaksi minuuttia, kun Sevilla iski lopulta toisen maalinsa. Loïc Badé nousi Ivan Rakitićin antamassa kulmapotkussa korkeimmalle ja puski pallon takanurkkaan.
Ottelua oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun Sevilla osui vielä kerran. Kotijoukkue sai jälleen kiittää maalistaan Unitedin töpeksimistä. De Gea tuli maaliltaan pitkälle vastaan, otti todella louhikkoisen kosketuksen palloon ja menetti sen En-Nesyrille, joka täräytti pelivälineen kymmenien metrien päästä tyhjään maaliin.
Manchester United oli Valioliigan viimeinen edustaja Eurooppa-liigassa.
Konferenssiliigan puolella neljän parhaan joukkoon ylsi torstaina West Ham, joka kaatoi Gentin kotikentällään 4-1 ja voitti otteluparin yhteismaalein 5-2. Hammers kohtaa Konferenssiliigan välierissä AZ Alkmaarin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”

- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”