Arsenalin kohuttu huippulupaus haluaa jättää seuran

Arsenalin keskikenttäpelaajan Charlie Patinon odotetaan siirtyvän kesällä muualle, kertoo Athletic.
Patinoa, 19, on pidetty yhtenä Arsenalin akatemian viime vuosien kirkkaimpina timantteina, mutta hänen läpimurtonsa edustusjoukkueeseen näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä.
- LUE MYÖS: Arsenal-fanit odottavat vesi kielellä nuorukaisen debyyttiä – 17-vuotias superlupaus nöyryytti jo Valioliiga-pelaajia (21.09.2021)
Täksi kaudeksi Patino lainattiin Mestaruussarjan Blackpooliin, jossa hän on esiintynyt edukseen joukkueen vaikeuksista huolimatta. Nuorukaiselle on kuitenkin vaikea nähdä isoa roolia ensi kauden Arsenalissa, sillä lontoolaisseura pyrkii vahvistamaan keskikenttäänsä ennen paluutaan Mestarien liigaan.
Patinon ja Arsenalin sopimus on voimassa kesään 2025 saakka, mutta hän ei ole kiinnostunut lähtemään enää lainalle, vaan haluaa siirtyä peliajan perässä pysyvästi muualle. Alustavasti kiinnostusta on tullut sekä Englannista että ulkomailta.
Arsenal on suhtautunut ymmärtäväisesti Patinon lähtöhaluihin ja on valmis auttamaan häntä uuden seuran etsimisessä.
Patino onnistui toissa vuonna heti odotetussa ykkösmiehistön debyytissään maalinteossa, mutta hän on esiintynyt Arsenalin edustusjoukkueessa vain kahdesti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä