Mestarien liigan ovia kolkuttelevan Newcastlen Eddie Howe kertoi miksei seura voi hankkia supertähtiä

Newcastle on noussut viimeisen puolentoista vuoden aikana maailman rikkaimpien jalkapalloseurojen joukkoon.
Monet uskoivat, että Newcastlen nousu Valioliigan huipulle ottaa useita vuosia, mutta seura pelaa parhaillaan upeaa kautta ja on kolmantena sarjassa. Newcastle on etenemässä kovaa vauhtia ensi kaudeksi Mestarien liigaan.
Newcastlen odotetaan sen myötä vahvistavan joukkuettaan merkittävästi. Viime aikoina Newcastlen on kerrottu olevan valmis maksamaan muun muassa 80 miljoonaa euroa Barcelonalle Raphinhasta.
Villeimmissä siirtohuhuissa Newcastlen on kerrottu olevan jopa Leo Messin ja Cristiano Ronaldon kintereillä, mutta niissä ei ole mitään totuuspohjaa. Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe kertoi, miksei Newcastle voi hankkia heidän kaltaisia tähtiä.
– Suuri osa nimistä, jotka on mainittu mediassa, eivät pidä paikkaansa. Meitä yhdistetään erilaisiin pelaajiin, jotka kaikki ovat maailmanluokan tähtiä, mutta emme voi hankkia pelaajia sillä tavalla. Meidän on hankittava järkevästi, Howe viittasi seuran siirtopolitiikkaan.
– Taloudellisesti emme voi maksaa sellaisia siirtosummia tai palkkoja, koska puhumme maailman parhaista pelaajista. Todellisuudessa siirtomarkkinat ovat paljon vaikeampia. Et voi vain valita yhtä nimeä ja sitten hankkia häntä.
Howella on selkä käsitys siitä, millaisia pelaajia Newcastlen olisi hankittava.
– Meidän on valittava oikeat pelaajat. Parasta olisi löytää oikeat vaihtoehdot ennen kuin he nousevat kansainväliselle huipputasolle. Meidän on löydettävä nuoria talentteja ja tehdä heistä haluamiamme pelaajia. Tiedän, mihin suuntaan haluan viedä joukkuettani ja myös sen, mitä voimme ja emme voi tehdä siirtomarkkinoilla.
LUE MYÖS
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- ”Tuntuu kuin olisin pelannut jalkapallon läpi!” – Valioliigaan nousee poikkeuksellinen pelaaja
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan