Sunderland dramaattisen käänteen jälkeen tavoittelemaan paluuta Valioliigaan – nämä joukkueet taistelevat viimeisestä nousupaikasta
Sunderland tulee taistelemaan dramaattisen vaiheiden jälkeen noususta takaisin Valioliigaan. Black Cats selviytyi viimeisenä joukkueena nousukarsintapaikoille sijoituttuaan Blackburnia paremman maalieron turvin kuudenneksi.
Nousukarsinnoissa valioliigapaikasta taistelevat Luton, Middlesbrough, Coventry ja Sunderland.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Prestonin vieraissa 3-0-lukemin kukistanut Sunderland sai kiittää nousukarsintapaikastaan lopulta Blackburnia, joka onnistui kirimään kahden maalin takaa Millwallin vieraana 4-3-voittoon.
Sunderland pelasi edellisen kerran Valioliigassa kaudella 2016-17. Pohjoisenglantilaisseura putosi peräkkäisinä vuosina kaksi sarjatasoa alaspäin.
Sunderland nousi vasta vuosi sitten takaisin Mestaruussarjaan.
Nousukarsinnoissa nähdään myös suomalaisväriä, kun Huuhkajien Marcus Forssin edustama Middlesbrough tavoittelee paikkaa Valioliigassa. Boro sijoittui sarjataulukossa neljänneksi.
Mestaruussarjan nousukarsintojen välierät pelataan kaksiosaisina ottelupareina. Ensimmäiset osaottelut ovat vuorossa ensi viikonloppuna.
Nousukarsintojen finaali pidetään Wembleyllä lauantaina 27. päivä toukokuuta.
Mestaruussarjan nousukarsintaparit
Luton-Sunderland
Middlesbrough-Coventry
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
