Athletic: Liverpool hankkii ainakin kaksi keskikenttäpelaajaa – tässä seuran ykkösvaihtoehdot
Liverpoolin on määrä vahvistaa keskikenttäänsä kesän siirtoikkunassa.
The Athleticin saamien tietojen mukaan Liverpool hankkii ainakin kaksi uutta keskikenttäpelaajaa joukkueeseensa. Lähde kertoo Chelsean Mason Mountin, Brightonin Alexis Mac Allisterin ja Bayern Münchenin Ryan Gravenberchin lukeutuvan Liverpoolin kärkivaihtoehtoihin.
Liverpool on yhdistetty siirtohuhuissa myös Sportingin Manuel Ugarteen, mutta The Athleticin saamien tietojen mukaan seura ei ole pelaajan kintereillä.
Liverpool on jo tehnyt tarjouksen Mac Allisterille. Argentiinalaiskeskikenttäpelaajan on määrä poistua Brightonista seuraavien viikkojen aikana.
Mount on myös jättämässä Chelsean tänä kesänä. Mount ei ole päässyt yhteisymmärrykseen Chelsean kanssa jatkosopimuksesta. Chelsean on tarkoitus myydä Mount muihin maisemiin tänä kesänä saadakseen pelaajasta siirtosumman. Mountin sopimus päättyy ensi kauden jälkeen. Chelsea on asettanut omalle kasvatilleen 80 miljoonan euron hintalapun.
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp totesi hiljattain, ettei usko mahdollisen menetetyn UCL-paikan vaikuttavan joukkueen kesähankintoihin. Liverpool on parhaillaan viidentenä Valioliigassa. Yhden ottelun vähemmän pelannut Manchester United on pisteen edellä neljäntenä.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan