Valioliiga-hyökkääjät naureskelivat Richarlisonille – Tottenhamin valmentaja nyrpeänä
Tottenhamin väliaikaisvalmentaja Ryan Mason ei ollut mielissään siitä, että Callum Wilson ja Michail Antonio naureskelivat Richarlisonille, jolla on ollut vaikea debyyttikausi Spursissa.
Richarlison, 26, siirtyi Tottenhamiin viime kesänä Evertonista 58 miljoonalla eurolla, mutta hän ei ole toistaiseksi vastannut hintalappunsa tuomiin odotuksiin.
Brassihyökkääjä on onnistunut maalinteossa vasta kolmesti, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Valioliigassa hän iski ensimmäisen maalinsa Spursille kolme viikkoa sitten, mutta joutui tuolloinkin pettymään, sillä Liverpool nousi hänen tasoituksestaan huolimatta 4-3-voittoon.
Richarlisonilta on hylätty tällä kaudella kolme maalia ja kahdessa niistä hän ehti tuulettaa osumaansa riisumalla paitansa ennen kuin paitsiotuomio pilasi hänen juhlansa. Hän otti paitansa pois myös Liverpoolia vastaan tehdyn maalin jälkeen ja sai siitä keltaisen kortin.
West Hamia edustava Antonio ja Newcastlessa pelaava Wilson vitsailivat Richarlisonin riisuutumisilla BBC:n Footballer’s Football -podcastissaan.
– Hän on tehnyt neljä maalia tällä kaudella. Kolmella kerralla hän on ollut paitsiossa. Hän on ottanut paitansa pois neljä kertaa tällä kaudella, naureskeli Antonio.
– Hänellä on neljä keltaista korttia. Hän saa kohta pelikiellon, heittää Wilson perään.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Masonin mielestä toiselle ammattilaispelaajalle naureskelu on mautonta.
– En tekisi sitä valmentajana, enkä tehnyt sitä ikinä pelaajana. En oikein pidä tuollaisista asioista. Me kaikki yritämme tehdä parhaamme. Olemme kaikki ammattilaisia, sanoi Mason Telegraphin mukaan.
– Teemme kovasti töitä. Omistamme elämämme päästääksemme tälle tasolle ja kilpaillaksemme tällä tasolla, joten en henkilökohtaisesti pidä tuollaisista asioista.
– Rehellisesti sanottuna en usko, että Richy ajattelee muita pelaajia, vaan uskon, että hänen oma ylpeytensä ja päättäväisyytensä ohjaavat häntä todennäköisesti eniten.
– Ehkä hän on kuullut sen, ehkä nähnyt sen (klipin)? Ehkä. Ehkä se voisi antaa hänelle vähän enemmän [tarmoa]. En ole varma.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?