Manchester City palasi mestarina Etihadille – päätösvihellystä seurasi kaaos kentällä

Manchester City pääsi juhlimaan mestaruuttaan Etihadin yleisön edessä sunnuntai-iltapäivän voitolla Chelseasta. City piti nollat 1-0-lukemiin päättyneessä kamppailussa.
Päätösvihellystä seurasi kaaos, kun tuhannet City-fanit tunkeutuivat kentälle. Kannattajien kentänvaltauksen myötä pelaajat jouduttiin siirtämään pukusuojiin turvaan.
Pep Guardiola vaihtoi koko ykkösavauksensa otteluun, Valioliigan mestaruuspokaalin kohtalon varmistuttua jo eilen Arsenalin tappiolla Nottingham Forestin vieraana. Ottelua edelsi Chelsean tekemä kunniakuja kolmatta vuotta peräkkäin tittelinsä uusineelle Cityzensille.
Cityn ainoan maalin viimeisteli jo 12. minuutilla Chelsea verkkoja heilauttanut Julian Álvarez. Argentiinalainen tälläsi voitto-osuman Cole Palmerin esityön jälkeen.
Alvárez onnistui laittamaan pallon verkkoon toistamiseen myös toisella puoliskolla, mutta maali hylättiin sitä edeltäneen käsivirheen vuoksi.
City kohtaa vielä kauden viimeisissä otteluissaan vieraissa Brightonin ja Brentfordin.
Klo | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
18:30 | Southampton – Liverpool | 4-4 |
18:30 | Manchester UnitedMan Utd – Fulham | 2-1 |
18:30 | Leicester – West Ham | 2-1 |
18:30 | Leeds – Tottenham | 1-4 |
18:30 | Everton – Bournemouth | 1-0 |
18:30 | Crystal Palace – Nottingham | 1-1 |
18:30 | Chelsea – Newcastle | 1-1 |
18:30 | Brentford – Manchester CityMan City | 1-0 |
18:30 | Aston Villa – Brighton | 2-1 |
18:30 | Arsenal – WolverhamptonWolves | 5-0 |
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- TyC Sports: Liverpoolin jättihankinta toteutuu seuraavien päivien aikana – pelaajan agentti matkustaa Englantiin
- Virallista: Laitapuolustaja jatkosopimukseen Manchester Unitedin kanssa: ”Intohimoni tätä seuraa kohtaan on vain kasvanut”
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Aston Villan legenda jättää seuran – ”Kannattajien vankka suosikki”