Maalitykki sai kahdeksan kuukauden pelikiellon – Englannin maajoukkueluotsi kummastelee rangaistuksen kovuutta: ”En pidä siitä ideasta, että…”

Ivan Toney sai hiljattain kahdeksan kuukauden mittaisen pelikiellon rikottuaan Englannin jalkapalloliiton asettamia vedonlyöntisääntöjä.
Rangaistuksen asettaneen Englannin jalkapalloliiton mukaan Toney rikkoi sääntöjä yli 230 kertaa.
Kuluvalla kaudella 20 maalia Brentfordin paidassa Valioliigassa viimeistellyt hyökkääjä palaa pelikentille vasta tammikuussa 2024.
Toney on parhaillaan loukkaantuneena. Englantilaiskärki kärsii lihasvammasta, mutta hän ei saa kuntouttaa sitä Brentfordin harjoituskeskuksessa saamansa rangaistuksen vuoksi.
Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate otti kantaa Toneyn tilanteeseen keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessaan.
– Olen puhunut hänen kanssaan. En tiedä, onko se sallittua. Jos ei, niin minulle voi antaa rangaistuksen, eikä Toneyn rangaistusta pidennettäisi. Rangaistus on rangaistus. Mielestäni hän tunnusti ja hyväksyi saamansa rangaistuksen. Minua lähinnä haittaa se, että meidän on ennemmin katsottava ihmisten perään. Toney on tällä hetkellä loukkaantuneena. Miten hän voi kuntouttaa itseään, Southgate mietti.
– En pidä siitä ideasta, että vain hylkäämme jonkun, emmekä päästä häntä osaksi jalkapalloyhteisöä. Mielestäni päihdekuntoutuskaan ei toimi tuolla tavalla.
27-vuotias Toney debytoi Englannin A-maajoukkueessa maaliskuussa. Southgate valitsee Toneyn tulevaisuudessakin maajoukkueeseen, jos kärki pelaa riittävän hyvin.
– Aiomme valita hänet tulevaisuudessakin maajoukkueeseen, jos hän pelaa hyvin palatessaan kentille. Uskon hänen saavan tästä entistä enemmän motivaatiota. Toney on kestävä ja hyvän asenteen omaava ihminen ja tuemme häntä.
– Tietenkään tämä ei ole ideaali tilanne, koska Toney missaa merkittävän osan ensi kaudesta. Et tiedä, miten hän sopeutuu fyysisesti kentille ja kykenee pelaamaan tuollaisen poissaolon jälkeen.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa