Ivan Toneylle haluttiin alun perin määrätä vielä pidempi pelikielto
Brentfordin hyökkääjän Ivan Toneyn mittavaa pelikeltoa lyhennettiin diagnosoidun peliriippuvuuden vuoksi, kertoo BBC.
Aiemmin tässä kuussa Toney, 27, sai kahdeksan kuukauden pelikiellon myönnettyään vedonlyöntisääntöjen rikkomisen.
Englannin jalkapalloliiton (FA) sääntelykomissiolle todisteita antanut psykiatrian asiantuntija diagnosoi Toneylla peliriippuvuuden ja totesi, että hän tarvitsee ammattiapua.
Tämän seurauksena komissio lyhensi 11 kuukauden rangaistusta kolmella kuukaudella.
Toney oli myöntänyt valehdelleensa toistuvasti FA:n kanssa käymissään alustavissa haastatteluissa.
Komission raportissa lisättiin, että hän on sittemmin lopettanut vedonlyönnin jalkapallo-otteluista, mutta ei muista urheilulajeista, ja että hän on ”päättänyt käsitellä peliongelmaansa terapian avulla”.
FA halusi alun perin määrätä Toneylle 15 kuukauden pelikiellon, koska hän yritti salata vedonlyöntiään tietäen, että se oli sääntöjen vastaista.
Hän muun muassa löi vetoa kolmansien osapuolten välityksellä, poisti asiaa koskevia viestejä puhelimestaan ja antoi tietoisesti ”selvästi vääriä vastauksia” FA:n haastatteluissa.
Hänen pelikieltoaan alennettiin kuitenkin 11 kuukauteen, koska hän tunnusti syyllisyytensä kaikkiin 232 syytteeseen, ennen kuin pelikieltoa alennettiin entisestään hänen diagnosoidun riippuvuutensa vuoksi.
Toneyn pelikielto astui voimaan välittömästi. Hän saa pelata seuraavan kerran ensi vuoden tammikuussa ja ruveta harjoittelemaan Brentfordin kanssa neljä kuukautta sitä ennen.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Harvey Elliottin lainasopimuksesta paljastui uusia yksityiskohtia