Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
Mestaruussarjan Norwich on antanut laitapuolustajalleen Max Aaronsille luvan lähteä seurasta.
Aarons, 23, on ollut kuuma nimi siirtomarkkinoilla siitä lähtien, kun hän teki läpimurtonsa Kanarialintujen edustusjoukkueessa, mutta hän on pysytellyt Norwichissa.
Kiinnostuksen puutteesta Aaronsin seuravalinta ei ole ollut kiinni. Muutama vuosi sitten Barcelona olisi halunnut hänet osto-optiollisella lainasopimuksella riveihinsä, mutta Norwich ei suostunut siirtoon, koska Katalonian suurseura ei pystynyt antamaan takeita pysyvästä siirrosta.
Siirtohuhuissa Aaronsia on viety myös muun muassa Manchester Unitediin, Bayern Müncheniin ja AS Romaan, mutta Norwich on pitänyt tiukkaa siitä, että se ei myy englantilaispakkiaan ilman sopivaa tarjousta.
Nyt osapuolet ovat kuitenkin saapuneet pisteeseen, jossa sekä Norwich että Aarons kokevat parhaaksi vaihtoehdoksi jatkaa eri teillä. Norwichin haave paluusta Valioliigaan vesittyi ja Aaronsin sopimusta on enää vuosi jäljellä.
Norwichin urheilutoimenjohtaja Stuart Webber sanoi Athleticille, että Aarons on ”valmis lähtemään” ja ”tarvitsee uuden virikkeen”. Itse pelaaja on samaa mieltä.
– Minusta tuntuu, että nyt on oikea hetki jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Olen pelaajana erittäin kunnianhimoinen ja haluan pelata korkeimmalla tasolla. Minulla on toiveissa pelata Englannin A-maajoukkueessa ja Valioliigassa, ja minun on otettava seuraava askel, jotta voin tehdä sen, kommentoi Aarons Athleticille.
Aarons ei kanna Norwichille kaunaa siitä, että seura ei ole päästänyt häntä lähtemään aiemmin suurseurojen kiinnostuksesta huolimatta.
– Siirtomarkkinoilla on tietenkin ollut todellisia tilanteita näiden viiden vuoden aikana, mutta olen niin nuori ja olen päässyt pelaamaan jokaisella kaudella lähes kaikki pelit Norwichissa. Se on valtava asia minulle, kuinka usein ja kuinka säännöllisesti pääsen pelaamaan.
– Norwich on aina sanonut minulle selkeästi, että heillä on mielessä summa, jolla he myisivät minut, ja jos se ei täyty, niin jatkamme matkaamme, kunnes oikea aika tulee. Ja niin me molemmat olemme suhtautuneet asiaan.
– Mutta viimeisten viiden vuoden aikana ei ole koskaan ollut pettymystä, kun asioita ei ole tapahtunut, koska tiedän, että olen niin hienossa seurassa ja että se on ollut niin hieno kehityspolku minulle.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä