Leicesterin monivuotinen luottopelaaja jättää seuran
Leicesterin keskikenttäpelaaja Youri Tielemans on vahvistanut, että hän jättää seuran tänä kesänä sopimuksensa päätyttyä.
Tielemans, 26, liittyi Leicesteriin lainalle tammikuussa 2019 AS Monacosta ja siirtyi puoli vuotta myöhemmin pysyvästi Englantiin 45 miljoonalla eurolla.
Belgian maajoukkuepelaaja on pelannut Leicesterissa lähes 200 ottelua ja voittanut seuran kanssa kertaalleen FA Cupin, jonka finaalin Chelseaa vastaan hän ratkaisi maalillaan.
Tielemansia on huhuttu jo parin vuoden ajan isompiin ympyröihin, mutta siirto tapahtuu nyt Leicesterin kannalta ikävissä merkeissä, sillä joukkue putoaa ensi kaudeksi Mestaruussarjaan ja Tielemans lähtee ilmaiseksi.
– Rakkaat Leicesterin kannattajat, neljän ja puolen erityisen vuoden jälkeen ja suurella kiitollisuudella jätän hyvästit tälle uskomattomalle seuralle, kirjoitti Tielemans Instagramissa.
– Lämpönne ja intohimonne syleilivät minua ensimmäisestä päivästä lähtien, jolloin astuin tälle kentälle.
Tielemans tuskin jää ainoaksi nimekkääksi pelaajaksi, joka lähtee Leicesterista tänä kesänä. Potentiaalisiksi lähtijöiksi on hänen lisäkseen povattu etenkin James Maddisonia ja Harvey Barnesia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan

- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä