Chelsea-tähti vahvisti lähtevänsä seurasta: ”Oikea päätös tässä vaiheessa uraani”
Chelsean keskikenttäpelaaja Mason Mount on vahvistanut, että hän on jättämässä kasvattajaseuransa.
Englannin maajoukkuepelaaja on siirtymässä 70 miljoonan euron kaupassa Manchester Unitediin, jonka kanssa hän hioo vielä diilin viimeisiä yksityiskohtia ennen sen virallista julkistamista.
Mount, 24, on edustanut Chelseaa kuusivuotiaasta saakka ja pelannut seuran edustusjoukkueessa lähes 200 ottelua. Tiistaina hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kiitosviestinsä Chelsean kannattajille.
– Kun otetaan huomioon viimeisen puolen vuoden aikana käydyt spekulaatiot, tämä ei ehkä tule teille yllätyksenä. Mutta se ei tee tästä yhtään helpompaa kertoa teille, että olen tehnyt päätöksen jättää Chelsean.
– Minusta tuntuu, että ansaitsette enemmän kuin pelkän kirjallisen lausunnon. Halusin siis kertoa teille suoraan, kuinka kiitollinen olen ollut kaikesta tuestanne viimeisten 18 vuoden aikana. Tiedän, että jotkut teistä eivät ole tyytyväisiä päätökseeni, mutta tämä on minulle oikea päätös tässä vaiheessa uraani.
– Liityin Chelseaan, kun olin kuusivuotias, ja olemme kokeneet paljon yhdessä. Nuorten FA Cupin voittaminen, vuoden pelaajan palkinnot, Super Cup, seurajoukkueiden maailmanmestaruus ja tietysti se unohtumaton ilta, kun voitimme Mestarien liigan.
– Haluan kiittää akatemiaa, Jimiä ja Neiliä siitä, että he ovat vaikuttaneet minuun niin nuoresta iästä lähtien. Managereita, joiden alaisuudessa olen työskennellyt, Frankia (Lampard), Thomasia (Tuchel) ja Grahamia (Potter).
– Taustahenkilökunnalle – Cobhamin sankareille, kaikille joukkuekavereilleni vuosien varrella, joista on tullut veljiäni, perheelleni jatkuvasta rakkaudesta ja tuesta ja ennen kaikkea teille, jotka olette pysyneet kanssani koko ajan, toivotan teille kaikkea hyvää.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi