Manchester United valmistelee isoa tarjousta hyökkääjälupauksesta
Manchester United valmistelee tarjousta Atalantan hyökkääjästä Rasmus Højlundista, kertoo Telegraph.
United hankki tänä kesänä jo Mason Mountin Chelseasta 64 miljoonalla eurolla, ja manchesterilaiset tavoittelevat tänä kesänä vielä kahta oleellista hankintaa: uutta maalivahtia ja keskushyökkääjää.
Manchester United neuvottelee parhaillaan Internazionalen kamerunilaisvahdin André Onana siirrosta, jonka odotetaan toteutuvan 50-60 miljoonalla eurolla.
Mounti ja Onanan siirtosummien myötä rahaa uuteen hyökkääjään ei jää tolkuttomasti, mutta United uskoo saavansa Højlundin, 20, tänä kesänä noin 60 miljoonalla eurolla. Lisäksi on oleellista, että manchesterilaiset saavat tänä kesänä omia pelaajiaan kaupaksi.
Aiemmin United yhdistettiin myös Tottenhamin Harry Kaneen ja Napolin Victor Osimheniin, mutta kumpikin osoittautui erittäin kalliiksi vaihtoehdoksi. Myös Eintracht Frankfurtin Randal Kolo Muanin nimi on pyörinyt huhuissa, mutta Telegraphin mukaan Unitedin manageri Erik ten Hag ottaisi ennemmin Højlundin.
Tanskalaiskärki Højlund on vielä varsin kokematon pelaaja miesten otteluissa, mutta häntä pidetään valtavan potentiaalisena. Viime kaudella hän iski Atalantalle 34 ottelussa kymmenen osumaa ja antoi neljä maalisyöttöä. A-maajoukkuetasolla Højlundilla on tilillään kuusi peliä ja yhtä monta maalia.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”