Virallista! Kesän puhutuin siirtosaaga tuli päätökseensä – noin 122 miljoonaa euroa vaihtaa omistajaa
Arsenal on tehnyt seurahistoriansa taloudellisesti suurimman pelaajaoston, kun se on hankkinut englantilaisen Declan Ricen West Ham Unitedista. Lehtitietojen mukaan Rice maksaa Arsenalille 105 miljoonaa puntaa eli noin 122 miljoonaa euroa. Hinta on myös toiseksi tai kolmanneksi korkein englantilaispelaajasta maksettu korvaus, riippuen hieman tulkintatavasta.
Ricen sopimus on mallia 5+1, eli sopimuksessa on optiovuosi.
– Olemme todella onnellisia, että Declan liittyy meihin. Hän on valtavan kyvykäs pelaaja, joka on suoriutunut korkealla tasolla Valioliigassa ja Englannin maajoukkueessa jo pidemmän aikaa nyt, kommentoi Arsenalin manageri Mikel Arteta seuran tiedotteessa.
Lue lisää: Näillä sanoilla Declan Rice lähtee West Hamista
Rice oli päättyneellä kaudella West Hamin kapteeni. Valioliigan 37 ottelussa hän teki neljä maalia, ja Konferenssiliigan 11 pelissä verkko soi kerran.
Ricesta käytiin kovaa tarjouskilpailua Arsenalin ja Manchester Cityn välillä. Hän on yksi maailman parhaista puolustavista keskikenttäpelaajista. Lopulta hinta nousi Cityn mielestä liian korkeaksi.
– Olen tullut tänne todella nälkäisenä menestymään ja viettämään parhaat vuoteni tässä suuressa seurassa, Rice totesi Arsenalin viestintäryhmän haastattelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- The Athletic: Aston Villan luottolaituria viedään sarjanousijaan
- Top 5: Tässä ovat MM-kisojen parhaat Valioliiga-pelaajat
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Suru-uutinen: Kevin Keegan on kuollut
- Romano: PSG kaappasi laitapuolustajan Valioliigasta
- Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
- Sky: Laiturihankinta menee Manchester Unitedilta sivu suun
- Näkökulma: Valioliigan onnistujat ja epäonnistujat MM-finaalissa
- Rodri ylisti itseään loukkaantumisten jälkeen: ”Tämä on ollut vaikea matka”
- Virallista: João Gomes siirtyy Aston Villaan
- Manchester Cityn maestro nousi historialliseen joukkoon
- Sky: Aston Villa yrittää vaihtaa yhden MM-kisaflopin toiseen
- Top 5: Tässä ovat MM-kisojen parhaat Valioliiga-pelaajat