Wayne Rooney kehottaa Harry Kanea jättämään Tottenhamin

Harry Kanen tulevaisuudesta on puhuttu pitkään.
Kanen nykyinen sopimus Tottenhamin kanssa päättyy alkavan kauden jälkeen. Timesin saamien tietojen mukaan Kane on päättänyt olla tekemättä jatkosopimusta Tottenhamin kanssa. Lue lisää täältä.
Saksalaisjätti Bayern München on toden teolla Kanen kintereillä ja haluaa hankkia huippumaalintekijän mahdollisimman pikaisesti. Tottenhamin on kerrottu hylänneen hiljattain Bayernin 80 miljoonan euron tarjouksen Kanesta.
Manchester Unitedin ja Englannin A-maajoukkueen legendaarinen hyökkääjä Wayne Rooney kuvailee Kanea Tottenhamin vangiksi. Rooneyn mukaan Kanen olisi korkea aika vaihtaa maisemaa voittaakseen pokaaleja.
– Kane on Tottenhamin vanki. Mielestäni jo viime kaudella oli oikea aika lähteä, mutta hän jäi sinne. Kane varmasti uskoo pokaalien odottavan häntä muualla. Kane on tehnyt kaiken mahdollisen voittaakseen niitä Tottenhamissa, Rooney muistutti The Athleticille.
– Nyt on todennäköisesti oikea aika lähteä muuhun seuraan ja vaikuttaa siltä, että Kane on valmis tekemään niin. Tiedämme kuitenkin Tottenhamin voivan olla joskus vaikea, Rooney viittasi vaativana neuvottelijana tunnettuun Tottenhamin puheenjohtajaan Daniel Levyyn.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Antony palaa Manchester Unitedin harjoitusvahvuuteen
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Fantasy Premier League: Peliviikko 7 – ei suuria muutoksia
- Bayern München ei luovuta – haluaa Valioliiga-tähden tammikuussa
- Chelsean huippulupauksen diili päättymässä – torjunut jatkosopimustarjoukset
- ”Ei näytä hyvältä” – Crystal Palacen hankinta loukkaantui heti debyytissään
- Manchester Unitedille surkeita uutisia sairastuvalta
- Ystävä antoi tarvittavat vinkit Pep Guardiolalle jättihankinnan suhteen: ”Hän on uskomaton pelaaja”
- Newcastlen hyökkääjähankinta loppuvuoden sivussa peleistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Jadon Sancholle
- Ansu Fati nousi heti Brightonin ylivoimaiseksi palkkakuninkaaksi
- Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”
- Antony palaa Manchester Unitedin harjoitusvahvuuteen