Liverpool yllätti kaikki – hankkimassa 30-vuotiaan japanilaisen keskikentälleen
Liverpoolissa on kävelty tulisilla hiilillä viime viikot.
Keskikentältä on lähtenyt lukuisia pelaajia, mutta tulijapuolella on ollut ongelmia. Pool on kyllä hankkinut kesän aikana Alexis Mac Allisterin ja Dominik Szoboszlain, mutta Moisés Caicedo ja Roméo Lavia valitsivat Chelsean Liverpoolin sijaan.
Kausi on jo alkanut, siirtoikkuna on enää pari viikkoa auki ja Liverpoolin keskikenttä on edelleen hyvin kapea, joten Merseysidella on tullut kiire. Jostain pitäisi hankkia vahvistuksia keskikentälle ja nopeasti.
Se ”jostain” näyttäisi nyt olevan Saksan Bundesliiga. Melko lailla puskista Liverpool päätti lähteä ostamaan Wataru Endoa Stuttgartista. Joukkueen kapteeni maksaa arviolta noin 16 miljoonaa puntaa.
Kyseessä on 30-vuotias Japanin maajoukkuepelaaja, joka on pelannut Stuttgartissa kesästä 2019 lähtien. Pelejä saksalaisseurasa on kertynyt vyölle yhteensä 133.
Endo operoi tyypillisesti keskikentän pohjalla tai pykälää ylempänä, mutta hän kykenee pelaamaan myös topparina.
Endon siirto Liverpooliin vaikuttaa tässä vaiheessa melko todennäköiseltä, mutta Liverpool jatkanee touhuamista siirtomarkkinoilla sen jälkeenkin. Seuraan on viime päivinä yhdistetty Fiorentinan Sofyan Amrabat, 26, Crystal Palacen Cheick Doucouré, 23, ja Bayern Münchenin Ryan Gravenberch, 21.
LUE MYÖS
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta