Relevo: Al-Ittihad valmis tekemään Mohamed Salah’sta Saudi-Arabian parhaiten palkatun pelaajan – tähti näytti vihreää valoa siirrolle
Saudiarabialaisseura Al-Ittihad haluaa hankkia Mohamed Salah’n Liverpoolista ennen kesän siirtoikkunan päättymistä, kertoo Relevo.
Relevon saamien tietojen mukaan Al-Ittihad on valmis tekemään Salah’sta Saudi-Arabian pääsarjan parhaiten palkatun pelaajan. Lähde kertoo Salah’n ehtineen jo näyttää vihreää valoa siirrolle.
Al-Ittihadin päävalmentaja Nuno on asettanut Salah’n ykköstavoitteekseen. Al-Ittihad on vahvistanut kesällä joukkuettaan muun muassa Karim Benzemalla, N’Golo Kantélla ja Fabinholla.
Relevon mukaan Al-Ittihadin edustajat ovat tavanneet Salah’n agentin Dubaissa. Edustajat ilmoittivat Salah’n agentille halustaan tehdä egyptiläistähdestä koko sarjan parhaiten palkatun pelaajan. Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema ovat parhaillaan sarjan parhaiten palkatut pelaajat 200 miljoonan euron vuosipalkoillaan.
Salah, 31, on edustanut Liverpoolia reilun kuuden vuoden ajan. 307 ottelussa on syntynyt 187 maalia ja 80 maalisyöttöä. Salah’n nykyinen sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kesällä 2025.
LUE MYÖS:
- Kaappaako Arsenal huippupuolustajan Valioliiga-kisaajien nenien edestä?
- Entiseltä Manchester Unitedin managerilta kova syytös – omat potkut Cityn vika
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista