Manchester Unitedin tarjous MM-kisatähdestä hylättiin
Fiorentina on hylännyt Manchester Unitedin lainatarjouksen keskikenttäpelaaja Sofyan Amrabatista, kertoo Athletic.
United olisi halunnut Amrabatin, 27, vuoden lainadiilillä, josta se olisi maksanut Fiorentinalle kaksi miljoonaa euroa kahdessa osassa.
Lisäksi sopimus olisi sisältänyt purkuklausuulin, joka olisi tullut käytettäviin tammikuussa ennen toisen erän maksua. Fiorentina hylkäsi tarjouksen, koska käytännössä se olisi taannut italialaisseuralle ainoastaan miljoona euroa.
Fiorentina on valmis luopumaan Amrabatista, mutta se haluaa suoraan siirtokorvauksen tai lainadiilin, joka sisältää ostovelvoitteen. Viola pitää Marokon maajoukkuetähteä 35 miljoonan euron arvoisena.
Amrabatin ja Fiorentinan sopimus päättyy ensi kesänä, mutta siinä on jatko-optio yhdestä lisäkaudesta. Hän pelasi viime talvena keskeisessä roolissa, kun Marokko ylsi sensaatiomaisesti MM-kisoissa neljän parhaan joukkoon.
LUE MYÖS:
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina

- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”