Perheväkivallasta syytetty Antony jättäytyy sivuun Manchester Unitedin vahvuudesta

Manchester Unitedin laitahyökkääjä Antony ei palaa Englantiin ”toistaiseksi”, koska hän jatkaa kiistämiensä pahoinpitelysyytösten käsittelyä.
Viranomaiset Sao Paulossa ja Manchesterissa tutkivat Antonyn, 23, toimia, koska brassilaiturin entinen tyttöystävä Gabriela Cavallin on syyttänyt häntä perheväkivallasta.
Lisäksi tietoon on tullut kaksi muutakin naista, jotka ovat syyttäneet Antonya väkivaltaisesta käytöksestä.
Antony on kiistänyt Cavallinin syytökset sosiaalisessa mediassa, ja tällä viikolla hän sanoi brasilialaisessa tv-haastattelussa, ettei ole ”ikinä koskenut yhteenkään naiseen” väkivaltaisesti.
Brasilian jalkapalloliitto pudotti Antonyn tämän kuun maaotteluista ja perusteli päätöstään sanomalla, että ”julkisuuteen on tullut asioita, jotka on tutkittava”.
Manchester United odottaa maanantaina harjoitusvahvuuteensa takaisin pelaajia, jotka eivät ole olleet maajoukkuetehtävissä. Seura tiedotti kuitenkin sunnuntaina, että Antony pitää ”poissaolojakson”, minkä seura ja pelaaja sanoivat olevan yhteinen päätös.
– Manchester United tiedostaa Antonya vastaan esitetyt syytökset.
– Antonyn kanssa on sovittu, että hän lykkää paluutaan toistaiseksi, jotta hän voi käsitellä syytöksiä.
– Seurana tuomitsemme väkivallan ja hyväksikäytön. Tunnustamme, että on tärkeää suojella kaikkia tässä tilanteessa mukana olevia henkilöitä, ja tunnustamme näiden syytösten vaikutuksen hyväksikäytöstä selvinneisiin.
Antonyn oma lausunto
Antony on toistuvasti kiistänyt syytökset häntä kohtaan.
– Olen sopinut Manchester Unitedin kanssa, että pidän poissaoloaikaa, kun käsittelen minua vastaan esitettyjä syytöksiä, sanoi brassipelaaja omassa lausunnossaan.
-Tämä oli molemminpuolinen päätös, jotta vältettäisiin häiriötekijät joukkuekavereilleni ja tarpeeton polemiikki seuran osalta.
– Haluan toistaa syyttömyyteni niihin asioihin, joista minua on syytetty, ja teen täyttä yhteistyötä poliisin kanssa auttaakseni heitä totuuden selvittämisessä. Odotan innolla, että pääsen taas pelaamaan mahdollisimman pian.
Athleticin tietojen mukaan Manchester United ei ole hyllyttänyt Antonya, joka saa täyden palkan poissaolonsa aikana.

20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Manchester Unitedin luottotoppari joutuu leikkaukseen
- Virgil van Dijk otti kantaa puhuttaneeseen tuomarivirheeseen: ”Olen menettämässä uskoani”
- Brentford-luotsi pettyi VAR:iin: ”Tiedän, että siitä puhuminen on trendikästä, mutta…”
- Englannin naisten pääsarjakausi potkaistiin käyntiin yleisöennätyksen kera – Emirates Stadium myytiin miltei loppuun
- Kaksi Sheffield Wednesdayn kannattajaa herjasi törkeästi Bradley Lowerya – seuralta suorat sanat: ”Tuomitsemme tämän jyrkästi”
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Tottenhamin ja Liverpoolin pelaajat kuittailevat toisilleen julkisesti somessa: ”Painu kotiisi itkemään”
- Erotuomarijärjestö myönsi suuren virheen Tottenhamin ja Liverpoolin välisessä ottelussa
- Jürgen Kloppilta suorat sanat: ”En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
- Tottenhamin ja Liverpoolin huippuottelusta ei draamaa puuttunut – kyseenalaisesti hylätty maali, kaksi punaista ja lisäajan ratkaisu
- Erotuomarijärjestö myönsi suuren virheen Tottenhamin ja Liverpoolin välisessä ottelussa
- Tottenhamin ja Liverpoolin pelaajat kuittailevat toisilleen julkisesti somessa: ”Painu kotiisi itkemään”
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Jürgen Kloppilta suorat sanat: ”En ole koskaan nähnyt yhtä epäreilua ottelua”
- Tottenhamin ja Liverpoolin huippuottelusta ei draamaa puuttunut – kyseenalaisesti hylätty maali, kaksi punaista ja lisäajan ratkaisu
- Manchester United pelaa surkeinta alkukautta yli 30 vuoteen
- Suuryllätys Valioliigassa! Manchester City hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella
- Man United erikoisessa tilanteessa: seura sai rukkaset Ranskan maajoukkuemieheltä, mutta ei luovuta
- Lähde: Feyenoord yrittää rikkoa seuraennätyksensä isoilla kaupoilla Tottenhamin kanssa
- Matheus Nunes suututti Wolverhamptonin kannattajat ennen siirtoaan Manchester Cityyn: ”Olen pahoillani”