Wolverhampton laittoi Liverpoolin ahtaalle – loppuhetkien maalit ratkaisivat ottelun

Wolverhampton ja Liverpool iskivät lauantaina yhteen Valioliigassa.
Liverpool haki täyden pistepotin Wolverhamptonista maalein 3-1. Liverpool nousi voiton myötä ainakin väliaikaisesti Valioliigan kärkipaikalle.
Hwang Hee-chan vei Wolverhamptonin johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Pedro Neto harhautti Liverpool-puolustuksen, juoksi boksiin sisään ja pelasi pallon loistavasti Hee-chanille, joka siirsi sen ohi Alissonin. 1-0.
Liverpool nousi tasoihin toisen jakson alussa. Mohamed Salah laukoi pallon kohti takakulmaa ja vapaaksi jäänyt Cody Gakpo pääsi yllättämään isäntien puolustuksen ja iski pelivälineen varmasti tyhjään maaliin.
Jürgen Kloppin miehistö iski voittomaalinsa 85. minuutilla. Salah teki jälleen esityön. Egyptiläistähti syötti pallon Andrew Robertsonille ja laitapuolustaja ei erehtynyt paikassaan. 1-2. Harvey Elliott viimeisteli loppuluvut 1-3:een lisäajalla. Salah syötti myös Elliottin maalin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Manchester Unitedin kapteeni on kellottanut koko Euroopan suurimmat peliminuutit
- Erik ten Hag kommentoi Marcus Rashfordin penkitystä
- Pep Guardiola ei näe Man Cityn pelaajalle käyttöä: ”Olen niin pahoillani”
- Manchester United rohmusi palkintopöydän tyhjäksi
- Espanjalaisluotsi hylkäsi valtavan tarjouksen jäädäkseen Englantiin odottamaan uutta pestiä
- Näin Jürgen Klopp kommentoi loukkaantuneen Liverpoolin avainpelaajan paikkaamista
- Tottenhamin supertähti pettynyt kompurointiin – ”Se ei merkitse mitään”
- Suurista maalintekovaikeuksista kärsinyt valioliigahyökkääjä iski kaksi täysosumaa: ”Fantastinen fiilis”
- Arsenal-pomo kertoi miksi Martin Ødegaard on onnistunut seurassa: ”Meillä on ollut enemmän kärsivällisyyttä kuin muilla”
- Fantasy Premier League: Peliviikko 16 – loukkaantumisia ja keltaisia lippuja
- Independent: Manchester United asetti kolme kallispalkkaista pelaajaa myyntiin
- Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
- Jürgen Klopp vahvisti seuraavan Liverpool-tähden loukkaantumisen
- Valioliiga-seura eristi johtopelaajiaan edustusjoukkueesta
- Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pep Guardiola väittää Aston Villan taistelevan Valioliigan mestaruudesta – näin Unai Emery vastasi
- Avainpelaajan poissaolo yhdistää Manchester Cityn neljää edellistä tappiota
- Brentfordille ikäviä uutisia – maalitykki viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Valioliigan nopein pelaaja opiskeli Usain Boltia parantaakseen erikoiskykyään – ”Silloin juokset nopeammin”
- Teemu Pukki kertoo dokumentissa, missä Norwichin kotiottelussa oli paras tunnelma: ”Ei me pelaajatkaan uskottu ennen peliä, että voitaisiin voittaa”