Thomas Frank: Brentford saattaa myydä tähtipelaajansa – ”Jos hinta on oikea”
Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank sanoo, että seura saattaa myydä tähtihyökkääjänsä Ivan Toneyn tammikuussa.
Toney, 27, kärsii parhaillaan kahdeksan kuukauden pelikieltoa vedonlyöntirikkomuksista ja pääsee pelaamaan seuraavan kerran tammikuussa. Englannin maajoukkuehyökkääjä on kuitenkin saanut jo ruveta harjoittelemaan Brentfordin kanssa.
Pelikiellostaan huolimatta Toney on yhdistetty huhuissa useisiin Valioliigan suurseuroihin iskettyään viime kaudella 20 osumaa sarjapeleissä.
Frankin mukaan Brentfordilla ei ole tapana seistä pelaajien lähtöhalujen tiellä, mutta seura vaatii parhaista yksilöistään isot korvaukset.
– Minusta maailmassa on vain viisi tai kuusi seuraa, joilla ei ole tarvetta myydä. Me myymme pelaajia, jos hinta on oikea ja pelaajien on aika mennä, kommentoi Frank Sky Sportsille.
– Jos pelaajat ovat kehittyneet kanssamme hyvin ja todistaneet, että he ovat riittävän hyviä mennäkseen huippuseuroihin, niin mielestäni se on oikein, jos me saamme oikean hinnan.
Frank vahvisti, että sama pätee Toneyyn.
– Ymmärrän, miksi hänestä liikkuu paljon huhuja. Minusta hän on yksi parhaista hyökkääjistä. En näe maailmassa montaa ysipaikan pelaajaa, joka on häntä parempi.
– Tietysti meillä on [Harry] Kane, [Robert] Lewandowski, [Erling] Haaland ja nämä tyypit, mutta harva teki viime kaudella Valioliigassa 20 maalia. Toki hän pelasi todella hyvässä Brentfordin joukkueessa, mutta se ei luo yhtä paljon paikkoja kuin kuusi tai seitsemän parasta joukkuetta.
– Joten kuvitelkaa hänet huippujoukkueessa. Hän voisi helposti tehdä 20, 25 maalia. Mielestäni hän on rauhallinen, hyvä viimeistelijä, jolla on huippumentaliteetti, joten ymmärrän, miksi seurat tarkkailevat häntä.
Valioliigassa on ostettu tänä vuonna yksittäisiä keskikentän pohjapelaajia yli sadalla miljoonalla eurolla. Frankin mukaan sen pitäisi antaa osviittaa, millaisesta hinnasta Toneyn kohdalla puhutaan.
– Nykymarkkinoilla ja kutospaikan pelaajien hinnoilla, kun me kaikki tiedämme, että maalintekijät ja hyökkääjät ovat kalleimpia… Voisin kuvitella, että se (Toneyn hankinta) olisi todella kallista, ellei se ole muuttunut niin, että kutospaikasta maksetaan enemmän kuin hyökkääjästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
