Rio Ferdinand latasi suorat sanat André Onanan virheestä

Manchester Unitedin maalivahti André Onana teki keskiviikkona suuren virheen Bayern Münchenin vieraana Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierroksella.
Onana ei saanut yllättäen kiinni Bayernin Leroy Sanén heppoista laukausta ja ohjasi sen torjuntayrityksensä myötä omaan maaliin.
Kamerunilaismaalivahdin alkukausi Manchester Unitedissa on ollut vaikeuksia täynnä. Keskiviikkona taakse meni neljä maalia ja viime aikoina vastustajat ovat onnistuneet useasti maalinteossa Onanaa vastaan.
Manchester Unitedin seuralegenda Rio Ferdinand otti kantaa Onanan virheeseen TNT Sportsin haastattelussa.
– Tämä kuvaa hyvin Manchester Unitedia tällä kaudella. Joukkue on päästänyt yhteensä 14 maalia viidessä ottelussa. He voisivat tehdä vastustajalle maalinteosta vaikeampaa. Onana tietää tehneensä suuren virheen. Hän tietää olevansa paineen alla. Kaikki katseet ovat hänessä, eikä Onana onnistunut kovassa paikassa.
Onana on saanut paljon kehuja jalalla pelaamisesta, mutta Ferdinandin mielestä hänelle maksetaan pallojen torjumisesta.
– Tämä on painajaismainen skenaario Onanalle. Hän on hyvin itsevarma jalalla ja ihastelimme muutamaa hänen syöttöään, mutta maalivahtina sinulle maksetaan torjunnoista. Onanan olisi pitänyt torjua se veto. Tuollaisten vetojen torjuminen pitäisi olla hänelle arkipäivää. Onanan pitäisi ottaa tuollainen veto kiinni ja pelata pallo nopeasti takaisin peliin. Se oli karmea virhe.
LUE MYÖS: Näin André Onana kommentoi karmeaa virhettään: ”Yksi surkeimmista otteluistani”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta