Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
Englannin Mestaruussarjassa pelaava Leeds United on jättänyt urheilun kansainväliselle välimiesoikeudelle CASille valituksen, joka koskee joukkueen entisen hyökkääjän Jean-Kévin Augustinin sopimussotkua. FIFA määräsi Leedsin maksamaan Augustinille yli 28 miljoonan euron suuruisen sovittelusumman sopimusrikkomuksesta. Asiasta kertoo uutistoimisto Associated Press.
CAS kuulee Leedsin näkemystä asiassa 16. marraskuuta.
Augustin pelasi Leedsissä lainalla kevään kaudesta 2019–20. Leeds oli luvannut ranskalaishyökkääjälle viisivuotisen sopimuksen siinä tapauksessa, jos joukkue nousisi Valioliigaan kaudeksi 2020–21. Näin kävikin, mutta Leeds kieltäytyi solmimasta jatkosopimusta. Seura katsoi, että lainasopimus oli rauennut sen jälkeen, kun kausi oli venähtänyt koronaviruspandemian takia.

Leedsillä ei ollut halukkuutta maksaa Augustinille palkkaa viideltä vuodelta, koska hänellä oli ollut vaikeuksia saada peliaikaa Mestaruussarjassakin. Hän pelasi yhteensä vain 51 minuuttia eikä onnistunut maalinteossa.
Leeds on hävinnyt jo yhden oikeustaistelun bundesliigaseura RB Leipzigia vastaan. CAS vahvisti viime vuonna FIFAn päätöksen, jonka mukaan Leedsin on maksettava Leipzigille 21 miljoonaa euroa, mikä oli sovittu korvaukseksi Augustinin mahdollisesta pysyvästä siirrosta.
Augustin siirtyi lopulta ilmaiseksi ranskalaisseura Nantesiin lokakuussa 2020. Leeds oli ilmoittanut Nantesille kirjallisesti, että Augustin ei olisi enää työsuhteessa Leedsiin.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”