Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
Chelsean ja Evertonin ex-manageri Frank Lampard on kiinnostunut skottijätti Rangersin valmennuspestistä, kertoo BBC.
Rangers antoi viime sunnuntaina kenkää Michael Bealelle, joka ehti luotsata joukkuetta vajaan vuoden aikana. Ibrox Stadiumin isännät ovat aloittaneet kautensa Skotlannin Valioliigassa neljällä voitolla ja kolmella tappiolla, jääden seitsemän pisteen päähän Celticistä.
Lampard, 45, toimi viimeksi väliaikaisvalmentajana Chelseassa, jota hän luotsasi vakituisessa pestissä vuosina 2019-2021. Seuralegendan toinen jakso Chelsean peräsimessä oli lähinnä jatkumoa lontoolaisten katastrofimaiselle viime kaudelle, sillä Chelsea voitti Lampardin alaisuudessa 11 ottelustaan vain yhden.
Evertonissa Lampard vaikutti viime vuoden tammikuusta lähtien noin vuoden päivät. Hän onnistui säilyttämään Evertonin Valioliigassa ensimmäisellä kaudellaan, mutta putoamisuhka pysyi konkreettisena myös hänen toisella sesongillaan.
BBC kertoo, että Lampard olisi valmis neuvotteluihin Rangersin kanssa. Lehtitietojen mukaan tehtävään ovat ehdolla myös Pascal Jansen, Philippe Clement ja Kevin Muscat.
Rangers pelaa tällä hetkellä väliaikaisvalmentajien Steven Davisin ja Alex Raen alaisuudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
