Kapteeni Dunkista Brightonin sankari

Kapteeni Lewis Dunkin ohjaus toi Brightonille arvokkaan pisteen kotiottelussa Liverpoolia vastaan. Amex Stadiumilla tasattiin pisteet sunnuntaina 2-2-lukemin.
Brighton on sarjataulukossa kuudentena pisteen kolmantena olevaa Liverpoolia perässä.
Brighton aloitti maalinteon 21. minuutilla Liverpoolin puolustussekoilun jälkeen. Simon Adingra kahmi pallon Virgil van Dijkin harhasyötön jälkeen Alexis MacAllisterin selustasta ja sijoitti laukauksensa helposti ulkona maaliltaan seikkailleen Alisson Beckerin selän taakse.
Liverpool tasoitti pelin avauspuoliskon loppupuolella 40. minuutilla. Lewis Dunkin virhe käynnisti kuvion, jonka päätteeksi Mohamed Salah sijoitti pelin tasoihin. Kolme minuuttia myöhemmin Pascal Gross joutui kaatamaan Dominik Szoboszlain ja vieraat saivat rangaistuspotkun. Salah viimeisteli tämänkin sisään vieden Liverpoolin johtoon.
Liverpoolilla oli toisen puoliskon alkupuolella tilaisuus kasvattaa etumatkaansa, mutta Ryan Gravenberchin täräytti laukauksensa ylärimaan.
Brighton nousi lopulta tasoihin viimeisen vartin alussa erikoistilanteesta. Solly March keskitti vapaapotkusta ja Dunk ohjasi pallon jalallaan verkkoihin.
Samaan aikaan Lontoossa Alexander Isakin kaksi maalia eivät riittäneet Newcastlella vierasvoittoon. Harakat tasasi pisteet West Hamin vieraana 2-2-lukemin. Mohamed Kudusin tasoitusmaali isännille syntyi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Aston Villan Pau Torres taas viimeisteli ensimmäisen Valioliiga-maalinsa Wolverhamaptonin vieraana. Villains sai mukaansa pisteen 1-1-tuloksella.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tanskalaislupaus ei siirrykään Valioliigaan?
- Newcastle hylkäsi tarjouksen luottopelaajastaan: ”Hän on ainutlaatuinen”
- Harry Maguirelta tiukkaa tekstiä: ”Niin huonoja”
- Man Cityn uusi hankinta loukkaantui heti
- Kevin de Bruyne pelasti Man Cityn jättinöyryytykseltä
- Rúben Amorim otti kantaa Marcus Rashfordin siirtoon: ”En saanut häntä näkemään sitä, miten…”
- Unai Emery kehui Marcus Rashfordia: ”Valtava potentiaali”
- Ruud van Nistelrooy kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin paitsiomaalista: ”Tätä on vaikea hyväksyä”
- Draamaattinen loppu Old Traffordilla! Harry Maguire pudotti entisen seuransa laulukuoroon
- Athletic: Arsenal-tähti yli kuukauden sivussa

- Manchester City nimesi Rodrin Mestarien liigan pudotuspeleihin – miljoonahankinta jätettiin ulos
- Athletic: Arsenal-tähti yli kuukauden sivussa
- Unai Emery kehui Marcus Rashfordia: ”Valtava potentiaali”
- Man Cityn uusi hankinta loukkaantui heti
- Kevin de Bruyne pelasti Man Cityn jättinöyryytykseltä
- Telegraph: Matheus Cunhan jatkosopimuksessa ulosostopykälä
- Rúben Amorim otti riskin talven siirtoikkunassa: ”Tämä oli minun päätös”