Englanti varmisti EM-kisapaikkansa – näin kommentoivat Southgate ja Kane

Englannin päävalmentaja Gareth Southgate uskoo, että hänen joukkueestaan on vielä paljon parempaan.
Southgaten miehistö varmisti tiistaina paikkansa ensi kesän miesten EM-kisoissa kaatamalla Italian kotikentällään 3-1.
Hallitseva Euroopan-mestari siirtyi Wembleylla johtoon Gianluca Scamaccan osumalla, mutta Englanti meni ohi Harry Kanen (2) ja Marcus Rashfordin maaleilla.
Englanti on kunnostautunut viime vuosina karsintojen hirmuna. Se on edennyt neljään edelliseen arvoturnaukseen karsintalohkonsa selkeänä voittajana, eikä se ole hävinnyt kuluvassa karsinnassa vielä yhtään ottelua.
Southgate korosti tiistain voiton jälkeen, kuinka vaikeassa lohkossa Englanti on porskuttanut tappioitta.
– Meidän on varmistettava ensi kuussa, että olemme ykköskorissa. Meidän on voitettava seuraavat kaksi peliämme. Haluamme kontrolloida sitä, sanoi Southgate BBC:n mukaan.
– Meidän on jatkettava rakentamista. Tältä joukkueelta voi odottaa vielä enemmän. Tämä oli vaikein karsintalohko koreihin nähden.
– Ihmiset ovat kritisoineet meitä siitä, ettemme voita tarpeeksi huippujoukkueita, mutta olemme suoriutuneet todella hyvin.
Myös Englannin kapteeni Kane painotti, että karsinnat eivät ole koskaan ole helppo urakka.
– Minusta tuntuu, että välillä saamme karsinnat näyttämään helpolta, joten kunniaa jätkille, koska helppoa se ei ole.
– Meillä oli yksi vaikeimmista lohkoista. Viime vuosina on nähty, kuinka jotkut isot maat ovat jääneet ulos arvokisoista, joten kisapaikan varmistaminen ennen kahta viimeistä kierrosta osoittaa, että olemme oikealla tiellä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä