West Ham pudotti Arsenalin Englannin liigacupista

Englannin liigacupin neljännesvälierät pelattiin loppuun keskiviikkona. Middlesbrough ja Port Vale olivat selvittäneet tiensä puolivälieriin jo tiistaina.
Arsenalin urakka liigacupissa tuli päätökseensä West Hamin vieraana. West Ham kaatoi Mikel Artetan miehistön tyylipuhtaasti 3-1.
West Ham siirtyi johtoon vartin pelin jälkeen, kun pallo kimposi Arsenal-puolustaja Ben Whiten kautta vieraiden maaliin. Mohammed Kudus ja Jarrod Bowen onnistuivat maalinteossa toisella jaksolla. Martin Ødegaardin lisäajan kavennusmaali jäi laihaksi lohduksi.
Arsenalin maalille palanneelle Aaron Ramsdalelle keskiviikkoinen ottelu oli ensimmäinen yli kuukauteen. Kesällä West Hamista Arsenaliin siirtynyt Declan Rice sen sijaan aloitti ottelun penkiltä ja pääsi toisella jaksolla vanhan kotiyleisönsä eteen.
Liverpool onnistui kuin onnistuikin pudottamaan Bournemouthin liigacupista maalein 2-1. Darwin Núñez iski voittomaalin noin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Núñezin ensimmäinen kosketus karkasi, mutta uruguaylaiskärki haastoi isäntien puolustajat ja laukoi pallon boksin rajalta komeasti ohi Bournemouth-vahti Ionuț Radun.
Surkeaa kautta pelaava Chelsea pääsi ainakin hetkellisesti eroon suurista maalintekovaikeuksistaan voitettuaan kotikentällään Blackburnin 2-0. Benoît Badiashile ja Raheem Sterling vastasivat Chelsean maaleista.
Everton voitti Burnleyn 3-0. Fulham sen sijaan kaatoi vieraskentällä Ipswich Townin 3-1.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”