Mauricio Pochettino kohtaa Tottenhamin ensimmäistä kertaa vuosikausiin: ”Tunteeni heitä kohtaan eivät ole muuttuneet”

Valioliigan sarjakärki Tottenham isännöi maanantai-iltana Chelseaa paikalliskamppailussa.
Tottenhamin ja Chelsean alkukaudet ovat sujuneet hyvin eri tavalla.
Tottenham liitää Ange Postecogloun johdolla voitosta voittoon ja pelaa seurahistoriansa parasta alkukautta. Kymmenestä ottelusta tuloksena on kahdeksan voittoa, kaksi tasapeliä ja 26 pistettä. Arsenal ja Manchester City ovat jääneet kahden pisteen päähän Tottenhamista.
Jos Tottenhamin syyskausi on sujunut kuin unelma, ei samaa voi sanoa Chelseasta. Chelsea on pelannut huonon alkukauden ja on parhaillaan Valioliigassa vasta 11. sijalla. Neljän parhaan joukkoon on matkaa jo 11 pistettä. Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino on saanut manailla viikosta toiseen suuria maalinteko-ongelmia.
Pochettinolle maanantainen ottelu on erityinen, sillä hän kohtaa ensimmäistä kertaa Tottenhamin vuosikausiin. Pochettino valmensi Tottenhamia vuodet 2014-19.
– On erityistä tulla takaisin sinne neljän vuoden jälkeen. Meillä on uskomattomia muistoja Tottenhamista. Kaikista tärkeimpiä on ne ihmiset, joiden kanssa työskentelimme. Emme voi unohtaa asioita, joita koimme yhdessä. Tunteeni Tottenhamia kohtaan eivät ole muuttuneet. Vietimme siellä uskomattoman matkan, Pochettino viittasi aikaansa Tottenhamissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista

- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa