Mauricio Pochettino tulistui tuomarin ratkaisusta: ”Haluan pyytää anteeksi”

Chelsea ja Manchester City päätyivät sunnuntai-iltana hurjaan 4-4 -tasapeliin Valioliigassa.
Ottelu oli vähintäänkin vauhdikas. Manchester City näytti jo nappaavan täyden pistepotin mukaan kotimatkalle, kun Rodri vei vieraat johtoon 86. minuutilla, mutta Cole Palmer tasoitti ottelun lisäajalla rangaistuspotkusta.
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino juoksi päätösvihellyksen jälkeen puhumaan tuomareiden kanssa. Pochettino ei ymmärtänyt, miksi peli vihellettiin päättyneeksi juuri, kun Raheem Sterlingillä oli mahdollisuus päästä yksin läpi maalintekoon. Pochettino ei kätellyt Pep Guardiolaa ottelun jälkeen.
– Minun on pyydettävä anteeksi Anthony Taylorilta ja muilta tuomareilta. Tunsin, että Raheem olisi päässyt yksin läpi ja tehdä viidennen maalin, mutta sitten ottelu vihellettiinkin päättyneeksi. Mietin, että mitä ihmettä… Miksi ottelu lopetettiin siihen? Sitten käännyin ja sanoin tuomareille ansaitsevani varoituksen ylitettyäni rajat.
– Haluan pyytää anteeksi, koska en antanut hyvää kuvaa minusta tai jalkapallosta käytökselläni. Haluan myös pyytää anteeksi Pepiltä, koska en nähnyt häntä sillä hetkellä.
Guardiola ei pahastunut siitä, ettei Pochettino kätellyt häntä.
– Ei mitään hätää. Olen täysin sujut sen kanssa. Minäkin olen joskus tunteiden vallassa. Kaikki ok, Guardiola totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista

- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa