Tottenham-pelaaja ei saanut mahdollisuutta Pep Guardiolalta Man Cityssä: ”Eivät tienneet, mitä tehdä hänen kanssaan”
Pedro Porro siirtyi tammikuussa Sportingista lainalle Tottenhamiin. Tottenham lunasti laitapuolustajan itselleen kesällä 40 miljoonalla eurolla.
Porro on kuulunut kuluvalla kaudella Tottenham-luotsi Ange Postecogloun ehdottomiin luottopelaajiin ja on esiintynyt edukseen pelikentillä.
Manchester City hankki aikoinaan Porron itselleen, mutta laitapuolustaja ei missään vaiheessa noussut Pep Guardiolan suunnitelmiin ja vietti muutaman kauden lainalla ennen pysyvää siirtoa Tottenhamiin.
Sportingin kykyjenetsijänä työskentelevä José Chieira käväisi Athleticin haastattelussa. Chieiran mukaan Guardiola oli yksi syistä siihen, miksei Porro saanut mahdollisuutta Manchester Cityssä.
– Manchester City ei tiennyt, mitä he halusivat tehdä Porron kanssa. Sportingissa me huomasimme hänessä lukuisia erilaisia vahvuuksia ja siksi päätimme luottaa häneen.
– Yksi syistä siihen oli myös se, että Guardiola valmentaa Manchester Cityä. Hän pyytää laitapuolustajiaan pelaamaan tietyllä tavalla, eikä se sopinut Porron pelityyliin – ainakaan sillä hetkellä, Chieira totesi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta