Chelsea kutsuu huippulupauksensa takaisin – lainapesti mennyt penkin alle
Chelsea on päättänyt kutsua keskikenttäpelaajansa Andrey Santosin tammikuussa takaisin lainapestiltä Nottingham Forestista, kertoo Athletic.
Santos, 19, on pelannut tällä kaudella Forestissa vain 97 minuuttia, eikä hän ole päässyt monissa otteluissa edes vaihtopenkille.
Chelsea pystyy päättämään brassipelaajan lainapestin ennenaikaisesti sopimuksessa olevan purkulausekkeen avulla.
Jos Chelsea päätyy lainaamaan Santosin tammikuussa uudestaan muualle, tällä hetkellä sen vaihtoehdot rajoittuvat seuroihin Englannin sisällä. Chelsea on nimittäin lainannut jo seitsemän pelaajaa, suurimman sallitun määrän, ulkomaille.
Ranskan pääsarjassa pelaava Strasbourg on kiinnostunut Santosista, mutta Chelsean olisi päätettävä jonkun toisen pelaajan lainapesti ulkomailla, jotta Santos voisi siirtyä Ligue 1:een. Strasbourgin omistaa sama konsortio, joka omistaa Chelsean.
Santos siirtyi Chelseaan vuoden alussa kotimaastaan Vasco da Gaman joukkueesta, mutta hänet lainattiin vielä keväällä takaisin Brasiliaan. Hän kipparoi tänä vuonna Brasilian alle 20-vuotiaiden Etelä-Amerikan mestariksi ja voitti turnauksen maalipörssin.
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”