Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
Tottenhamin päävalmentaja Ange Postecoglou sanoo, että maalivahti Hugo Lloris’n on päätettävä, mitä hän haluaa tehdä tammikuun siirtoikkunassa.
Lloris’n, 36, odotettiin lähtevän Spursista jo viime kesänä, mutta siirto muualle jäi toteutumatta lukuisista neuvotteluista ja huhuista huolimatta.
Ranskalaiskonkaria vietiin Saudi-Arabiaan, Internazionaleen, Lazioon, Paris Saint-Germainiin ja OGC Niceen, mutta mistään ei lopulta löytynyt ottajaa.
Lloris on edustanut Tottenhamia yli kymmenen vuotta, ja hän toimi vielä viime kaudella joukkueen ykkösvahtina ja kapteenina. Tällä kaudella hän ei ole enää kumpaakaan.
Kesällä Empolista hankittu Guglielmo Vicario, 27, on ottanut ykkösvahdin paikan ja kakkosvahti Fraser Forster, 35, solmi juuri jatkosopimuksen. Kapteeninnauha taas meni Son Heung-minille.
Lloris ei ole pelannut tällä kaudella minuuttiakaan, eikä hän ole ollut kertaakaan Spursin kokoonpanossa. Ranskalaistorjuja on kuitenkin jatkanut Tottenhamin harjoitusringissä.
– Se ei ole minun päätökseni. Se on Hugon ja seuran päätös. Minulla ei ole valtaa siinä asiassa, enkä halua valtaa siinä asiassa, sanoi Postecoglou Athleticin mukaan.
– Hugo on joukkueen jäsen, ja minulle on tärkeää se, miten hän treenaa joka päivä. Jos hän ei [treenaisi], niin tekisin asialle jotain, mutta minun ei ole tarvinnut. Hän on toiminut kerrassaan ensiluokkaisesti.
– Ja managerina en pidä sitä itsestäänselvyytenä, koska se voisi olla minulle ongelma. Useimmille managereille ne, jotka eivät pelaa, aiheuttavat eniten päänvaivaa. Se on hänen päätöksensä.
Lloris’n ja Tottenhamin sopimus päättyy ensi kesänä. Postecoglou sanoi, että konkarivahtia voidaan vielä teoriassa tarvita tolppien välissä tällä kaudella, mutta todennäköisenä hän ei sitä pidä.
– Olen menettänyt viisi puolustajaa [loukkaantumisille], saatan menettää seitsemän maalivahtia. Siksi kohtelen kaikkia samalla tavalla; koska ikinä ei voi tietää.
– Se, miten kohtelet ihmisiä silloin, kun he eivät ole mukana, voi kostautua, kun tarvitset heitä.
LUE MYÖS:
- Arsenal nappasi voiton, jota ei muista kohta kukaan
- Näkökulma: Brighton porskuttaa menemään – Mestarien liigaan ensi kaudeksi?
- Manchester United pelasi jälleen tasan – Leeds jatkaa tappiotonta putkea kotona
- Tottenham-hyökkääjä vaatii presidenttiehdokkaalta miljoonakorvauksia
- Bradley Barcola vertaili Ligue 1:stä ja Valioliigaa: ”Vähemmän taktista”
- Kovan iskun päähänsä saanut Emiliano Martínez leikattiin
- Hurja väite: Kai Havertz tekee 30 maalia kauteen
- Erling Haaland nilkutti pois – Enzo Marescalta päivitys
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Chelsean Emiliano Martínez loukkaantui vakavasti – kannettiin paareilla pois
- Erling Haaland nilkutti pois – Enzo Marescalta päivitys
- Hurja väite: Kai Havertz tekee 30 maalia kauteen
- Mikel Arteta joutui vastailemaan kysymyksiin Arsenalin joukkopotkuista
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Harvinainen ulostulo: Manchester Unitedin vastustaja asettui Michael Carrickin tueksi
- Jamie Vardyn huimalle putkelle jatkoa
- Kovan iskun päähänsä saanut Emiliano Martínez leikattiin
