Kohutuomio Valioliigan huippuottelussa julistettiin tuomarivirheeksi – ”Hän oli varmasti järkyttynyt”
Englannin ammattilaisjalkapallon tuomareista vastaavan PGMOL:n johtaja Howard Webb myöntää, että erotuomari Simon Hooperin teki virheen Manchester Cityn ja Tottenhamin välisessä Valioliiga-ottelussa aiemmin tässä kuussa.
Manchester Cityn pelaajat olivat raivoissaan Hooperille, joka ei antanut pelin jatkua ratkaisevalla hetkellä 3–3-tasapeliin päättyneen kamppailun lisäajalla.
Erotuomari vihelsi pilliinsä, kun Erling Haaland joutui rikkeen kohteeksi, vaikka Jack Grealish pelattiin samaan aikaan lupaavalta vaikuttaneeseen läpiajoon.
Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.
Haaland oli yksi monista Cityn pelaajista, jotka piirittivät Hooperin vihellyksen jälkeen ja ihmettelivät tapausta myöhemmin sosiaalisessa mediassa.
Nyt PGMOL:n johtaja Webb vahvistaa, että Hooperin olisi pitänyt antaa pelin jatkua.
– Kyllä, se oli tuomarivirhe, ja olet oikeassa, VAR:lla ei ole tässä mitään osuutta, Webb sanoi Match Officials: Mic’d Up -ohjelman viimeisimmässä jaksossa.
Kyseessä on uusi televisio-ohjelma, jonka tarkoituksena on tarjota enemmän avoimuutta sarjan merkittävimpiin tuomaripäätöksiin.
– Tuomareina pyrimme aina vaikuttamaan peliin myönteisesti huomaamalla tilanteet, joissa voimme antaa pelin jatkua hyötytilanteen kautta. Ja Simon Hooper on yleensä hyvä tunnistamaan nämä tilanteet, Webb jatkoi.
– Tällä kertaa hän näki Emerson Royalin rikkovan Haalandia melko voimakkaasti ja holtittomasti keskikentällä. Hän päätti puhaltaa pilliinsä juuri sillä hetkellä, kun pallo oli menossa pystyyn, ja huomasi vasta sitten, että kyseessä olisi ollut loistava hyötytilanne.
– Hän (Hooper) oli varmasti järkyttynyt. Hän oli tuominnut pelin todella hyvin 93 minuutin ajan, mutta tiesi, että tämä jäisi ainoaksi puheenaiheeksi.
- LUE MYÖS: Näin Pep Guardiola kommentoi kohutuomiota Man Cityn ja Tottenhamin pelissä
- LUE MYÖS: Manchester Citylle syyte FA:lta tästä puhuttavasta tilanteesta
Webb sanoi ymmärtävänsä Manchester Cityn pettymyksen Hooperin puhuttaneeseen vihellykseen.
– Se oli todella lähellä pelin loppua. Se olisi ollut uskomaton hyötytilanne. Ymmärrän Manchester Cityn pettymyksen, jota se tunsi tässä tilanteessa.
– Sanoin Hooperille jälkeenpäin: ”Pidä vain kätesi ylhäällä. On vaikea olla vihainen katuvalle miehelle. Näytä vain pettymyksesi siinä hetkessä.” Koska hän varmasti tunsi näin sillä hetkellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni