AS: Raphaël Varane saattaa palata Real Madridiin tammikuussa
Real Madrid kärsii hyvin merkittävästä loukkaantumisaallosta etenkin puolustuksessaan.
Antonio Rüdiger on parhaillaan joukkueen ainoa pelikuntoinen toppari. Real Madridin on määrä hankkia uusi toppari tammikuun siirtoikkunassa.
Madridilaislehti AS:n saamien tietojen mukaan Real Madrid ja joukkueen päävalmentaja Carlo Ancelotti ottaisi ilomielin Raphaël Varanen takaisin seuraan. Varane on jäänyt kuluvalla kaudella selvästi odotettua pienemmälle vastuulle Manchester Unitedissa.
Ancelotti arvostaa Varanea ja pitää tärkeänä etenkin sitä, ettei toppari tarvitsisi aikaa sopeutua Real Madridiin. Varane pelasi Real Madridissa vuodet 2011-21.
Varanen nykyisen sopimuksen oli määrä päättyä ensi kauden jälkeen, mutta Athleticin saamien tietojen mukaan osapuolilla on vain optio jatkaa sitä ensi kaudeksi. Jos optiota ei käytetä, voi Varane poistua Manchester Unitedista vapaana agenttina jo kuluvan kauden jälkeen.
AS:n mukaan Varanen paluussa Real Madridiin on ainakin yksi mutka matkassa – nimittäin korkea palkka. Varane tienaa Manchester Unitedissa noin 15 miljoonaa euroa nettona kaudessa. Real Madridissa nettovuosipalkka oli kahdeksan miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä