Jürgen Kloppin päätös yllätti Toni Kroosin: ”Meille ei tullut sellaista fiilistä”
Jürgen Klopp ilmoitti hiljattain poistuvansa Liverpoolin päävalmentajan paikalta kuluvan kauden jälkeen. Kloppin ilmoitus tuli monille suurena yllätyksenä.
Real Madridin keskikenttäpelaaja Toni Kroos otti kantaa Kloppin ratkaisuun Einfach mal Luppen -podcastissa. Kroos ei osannut odottaa saksalaisluotsin ilmoitusta, ja myönsi sen tulleen yllätyksenä.
– Meillä ei ollut sellaista fiilistä, että Klopp vaikuttaisi väsyneeltä. Emme osanneet huomata sitä. Monet nostivat sen esiin viime kaudella, kun Liverpoolilla oli vaikeampaa. Kenties monet odottivat Kloppin lähtevän viime kauden jälkeen, mutta hän teki mestarillisen peliliikkeen ja hoiti tilanteen, ja lähtee vasta sen jälkeen.
Kroos arvostaa Kloppin korkealle. Kroosin mukaan Klopp on kenties tällä hetkellä Saksan suosituin valmentaja.
– Vaikka hän on työskennellyt vuosikausien ajan ulkomailla, on hän silti kyselyiden perusteella ylivoimaisesti Saksan suosituin valmentaja, ja varmaan myös Englannin. Se kertoo jostain. Arvostus, jota Klopp on saanut Englannissa ei ole edes tarpeeksi suurta verrattuna siihen, mitä hän on saavuttanut.
– Liverpoolin kannattajille Klopp on yhtä kuin lojaalius ja uskollisuus. Hän on kuin omistautumista ja rakkautta seuraa kohtaan. Klopp on legenda Saksassa, Liverpoolissa ja Englannissa.
LUE MYÖS
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta