Chelsean jättihankinnan agentti kiistää lähtöhuhut
Chelsean keskikenttäpelaajan Enzo Fernándezin agentti on kiistänyt huhut, joiden mukaan hänen asiakkaansa haluaisi jo lähteä Stamford Bridgeltä.
Fernández, 23, siirtyi Chelseaan vuosi sitten Benficasta 121 miljoonalla eurolla, brittijalkapallon ennätysummalla.
Juuri ennen siirtoaan Fernández oli valittu MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi hänen voitettua Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden.
Fernández on ollut siirrostaan lähtien avainpelaaja Chelseassa, mutta huhujen mukaan hän olisi tyytymätön Lontoossa.
Chelsea on Valioliigassa vasta 11:nä ja jäämässä näillä näkymin toista kautta peräkkäin Mestarien liigan ulkopuolelle. Myös muut europelisijat ovat varsin kaukana, mutta Chelsealla on cup-kilpailujen kautta mahdollisuus päästä kansainvälisiin peleihin.
Argentiinalaisen agentti Uriel Perez kuitenkin vakuuttaa, että hänen asiakkaansa haluaa jatkaa Chelseassa, jossa Fernándezilla on vielä seitsemän vuotta sopimusta jäljellä.
– Nämä huhut tulivat Lontoon lehdistöltä, enkä ymmärrä miksi. Sekä Enzo että minä tiedämme selkeästi, mikä tämä projekti on. Siitä kerrottiin minulle MM-finaalipäivänä, kommentoi Perez ESPN:lle.
– He (Chelsean seurajohto) ovat olleet erittäin selkeitä sen suhteen, että tämä on projekti, joka vaatii aikaa etenkin urheilullisessa mielessä, koska he halusivat muuttaa joukkuetta.
– He olivat tietoisia siitä, että kestäisi yksi, kaksi tai jopa kolme kautta, ennen kuin joukkue alkaisi taistella tärkeistä asioista. Mutta he sanoivat, että kun joukkue on koossa, se alkaa taistella mestaruuksista. Mielestäni joukkueessa on paljon laatua, erittäin hyviä pelaajia, ja ainoa asia, joka puuttuu, on se, että se joukkue pelaa yhteen.
- LUE MYÖS: Chelsea kaatoi Aston Villan FA Cupissa – Enzo Fernándezilta yksi kauden hienoimmista maaleista
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
