Saïd Benrahma kertoi miksi jätti Valioliigan: ”Kun he soittavat sinulle…”
Saïd Benrahma siirtyi tammi-helmikuun vaihteessa West Hamista lainalle Lyoniin.
Lainassa on mukana osto-optio.
Lainasiirto näytti jo kaatuvan, sillä West Ham lähetti virheellisiä dokumentteja FIFA:lle, eikä siirtoa lopulta rekisteröity ennen siirtoikkunan päättymistä. Lyon haki kuitenkin erikoislupaa ja sai lopulta lainasiirron maaliin.
Benrahma jäi tällä kaudella varsin pienelle vastuulle West Hamissa. Laitahyökkääjä kertoi lehdistötilaisuudessaan, miksi päätti jättää West Hamin siirtyäkseen Ranskaan.
– Minulle jäi ikävä maku siitä, ettei asiat toimineet kannaltani Ranskassa. Minun oli lähdettävä ulkomaille, ja siellä asiat toimivat. Haluan osoittaa pystyväni menestymään Ranskassa. Kasvoin Ranskassa ja vietin täällä vuosikausia. Olen seurannut Ranskan pääsarjaa pikkupojasta lähtien. Haluan menestyä täällä.
– Lyon on suuri seura ja silloin, kun he soittavat sinulle, ei siitä kieltäydytä. Tarvitsin juuri tällaista projektia. Minulla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta tämä päätös on suoraan sydämestäni. Uskon, että minulla on täällä hauskaa. Mielestäni tein oikean ratkaisun.
Benrahma muutti 15-vuotiaana kotimaastaan Algeriasta Ranskaan. Benrahma vietti Ranskassa kahdeksan vuotta ennen siirtoaan Englannin kentille.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista